Kippis kasvaa Euroopan suurimmaksi frisbeegolfkeskukseksi

Heinolan Kippis-frisbeegolfkeskuksessa on meneillään mittava uudistus, jonka myötä alueesta rakentuu yksi maailman suurimmista frisbeegolfkokonaisuuksista. Uudistustyössä keskeisessä roolissa on ollut pitkän linjan frisbeegolfvaikuttaja Jere Pohjankoski. Pohjankoski aloitti frisbeegolfin harrastamisen jo vuonna 1997 aikana, jolloin Suomessa oli vasta 16 frisbeegolfrataa. Nykyisin ratoja on jo noin tuhat. – Perustin seuran vuonna 2001, ennen Lue lisää

Kevät on hyvä hetki aloittaa

Kevät tekee tuloaan, ja sen myötä Heinolan Ladun toiminta siirtyy laduilta poluille, pyörän satulaan ja ehkä myös kajakin kyytiin. Valon lisääntyessä myös ihmiset löytävät toisensa uudelleen – ei vain tapahtumissa, vaan myös siinä tavassa, miten kohdataan ja kuljetaan yhdessä. Tänä keväänä haluan nostaa esiin yksinkertaisen mutta yllättävän voimakkaan ajatuksen: puhutaan Lue lisää

Sanojen ja sanontojen voima

Arjen keskustelussa törmää usein hienoihin sananlaskuihin ja kansan viisauksiin. Usein ne ovat tulleet perintönä sukupolvelta toiselle ja parhaat puhujatkin osaavat niitä siteerata nerokkaasti. Niissä piilee myös paljon viisautta, voimaa ja oikein käytettynä ne toimivat tehokkaina ajattelun muokkaajina. Aloitetaan koirasta – se on ainakin kaikille tuttu. “Se koira älähtää, johon kalikka Lue lisää

Milloin mainostaa mökkiläisille kesäkaudella? Paras ajoitus eri palveluille ja tuotteille

Milloin mainostaa mökkiläisille kesäkaudella? Yksinkertainen vastaus on tämä: näkyvyys kannattaa aloittaa jo ennen ensimmäisiä vilkkaita mökkiviikonloppuja, jatkaa koko kesän läpi ja sovittaa viesti mökkikauden vaiheeseen. Keväällä korostuvat valmistelut, alkukesällä hankinnat ja palveluiden varaukset, keskikesällä arjen helpottaminen sekä loppukesällä huolto, remontit ja kauden päätökset. Jos yritys odottaa siihen asti, että mökkiläinen Lue lisää

Sesonkimarkkinointi vapaa-ajan asukkaille: kampanjasuunnitelma mökkikauden eri vaiheisiin

Sesonkimarkkinointi vapaa-ajan asukkaille toimii parhaiten silloin, kun viesti, ajoitus ja kanava suunnitellaan mökkikauden rytmin mukaan. Keväällä korostuvat valmistelut, alkukesällä hankinnat ja palvelut, keskikesällä arjen helpottaminen ja loppukesällä kunnossapito sekä syyskauteen valmistautuminen. Yritykselle tämä tarkoittaa sitä, että sama ilmoitus ei riitä koko kaudelle, vaan sisältöä kannattaa vaihtaa sesongin mukaan. Kun kohderyhmänä Lue lisää

Välinpitämättömyys on aikamme suurin riski

Millainen vaikutus on sillä, että huomaamme toisemme? Ja välitämme, emme ohita? Entä mitä tapahtuu, jos emme huomaa? Me olemme Suomessa ajautuneet tilanteeseen, jossa yksinäisyys, turvattomuuden kokemus ja eriytyminen koskettavat yhä useampaa. Samaan aikaan puhumme paljon rakenteista: palveluista, resursseista ja poliittisista ratkaisuista. Säästöistä. Kaikki tämä on välttämätöntä. Mutta rinnalle tarvitaan myös Lue lisää

Arja Koriseva ja Riku Niemi Orchestra Heinolan kesäteatterissa elokuussa

Arja Koriseva ja Riku Niemi Orchestra esiintyvät keskiviikkona 19. elokuuta Heinolan kesäteatterissa. Elokuun illassa -konsertissa kuullaan Arja Korisevan tunnetuinta ja rakastetuinta ohjelmistoa vuosien varrelta. Riku Niemi Orchestra esiintyy suuressa viihdeorkesterikokoonpanossaan. Arja Koriseva kruunattiin tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla kesällä 1989. Siitä lähtien hän on ollut yksi Suomen suosituimmista ja rakastetuimmista esiintyjistä. Koriseva Lue lisää

Markkinointi yrityksille jotka myyvät mökin omistajille: toimialakohtaiset ideat ja esimerkit

Markkinointi yrityksille jotka myyvät mökin omistajille toimii parhaiten silloin, kun kampanja rakentuu mökkikauden rytmin, alueellisen tavoittavuuden ja käytännön tarpeiden ympärille. Mökin omistajat eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, vaan joukko kuluttajia, jotka tarvitsevat eri aikaan esimerkiksi remontti-, piha-, veneily-, sisustus-, huolto- ja vapaa-ajan palveluja. Siksi tehokkain tapa tavoittaa tämä kohderyhmä ei Lue lisää

Luonnon hetkien metsästäjä Heinolasta

Heinolalaiselle Pasi Hyttiselle luonto ei ole vain paikka hengähtää, vaan loputon inspiraation lähde ja kuvauskohde. Valokuvausharrastus sai alkunsa vuonna 2016, vaikka ajatus oli kytenyt mielessä jo pitkään. Haluna oli tallentaa luonnossa koettuja hetkiä – niitä, jotka muuten katoavat silmänräpäyksessä. – Upeat hetket luonnossa saivat lopulta tarttumaan kameraan, Hyttinen kertoo. Vaikka Lue lisää

Hyvän mielen kauppa

Näin vapun jälkeen ja kesäkauden kynnyksellä on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä saa meidät hyvälle tuulelle. No tietysti vierailu hyvän mielen kaupassa – eli Alkossa. Uskollinen asiakassuhteemme Alkoon on kestänyt jo reilut 45 vuotta, ja tähän matkaan mahtuu monenlaisia muistoja. Kuplivimpia niistä ovat 70-luvun kesälauantait “omppuviinin” ja lapsuudenystävien seurassa. Jämäkämpiäkin ostoksia Lue lisää