Näin vapun jälkeen ja kesäkauden kynnyksellä on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä saa meidät hyvälle tuulelle. No tietysti vierailu hyvän mielen kaupassa – eli Alkossa. Uskollinen asiakassuhteemme Alkoon on kestänyt jo reilut 45 vuotta, ja tähän matkaan mahtuu monenlaisia muistoja.
Kuplivimpia niistä ovat 70-luvun kesälauantait “omppuviinin” ja lapsuudenystävien seurassa. Jämäkämpiäkin ostoksia tehtiin erilaisten juhlapyhien aattoina. Aika ja maku kuitenkin muuttavat kulutustottumuksia. Muistelimme, että hankimme ensimmäisen luonnonkorkillisen punaviinimme vuonna 1984.
Oikeastaan 80-luvun puolivälistä käynnistyi makumatkamme, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Tästä saamme kiittää Alkon pitkälle hiottua erikoisliikekonseptia, maailmanluokan juomavalikoimaa sekä ennen kaikkea koulutettua ja ystävällistä henkilökuntaa.
Suomen Alkon, kuten muidenkin pohjoismaisten alkoholimonopolien, erityisenä etuna ovat suuret tukkuostot. Parhaimmillaan Alkon viiniostot ovat olleet n. 10 miljoonaa litraa vuodessa. Alkon ostajat ovat toivottuja vieraita maailman viinitiloilla, ja suuri volyymi tuo hyllyihin laatua kokonaisedulliseen hintaan. Alkon vastuullisen kaupan erityispiirre on myös erittäin tarkka laadunvalvonta. Alkon ei ole juurikaan tarvinnut viestiä tuotteiden takaisinvedoista, joista voi nykyisin lukea lähes päivittäin muista kauppaliikkeistä.
Tuore, erityisesti eräiden poliitikkojen taholta Alkoon kohdistunut arvostelu – esimerkiksi suolaisten naposteltavien ottamisesta valikoimaan – ihmetyttää. Miksei erikoisliike saisi kehittää palvelu- ja tuotekonseptejaan ajan henkeen sopiviksi? Vai pitäisikö sen päinvastoin jämähtää paikalleen ja odottaa purkamista pala palalta?
Alkon valtakunnallinen erikoisliikeverkosto mahdollistaa laadukkaan ja yhdenvertaisen palvelun kaikille suomalaisille. Ilman Alkon kaltaista toimijaa tämä ei olisi mahdollista – ainakaan suurimpien kaupunkien ulkopuolella.
Ystävämme, joka asuu osan vuodesta Yhdysvalloissa, käyttää Alkon palvelua jopa siellä: hän tarkistaa Alkon sivuilta, mitä viiniä kannattaa ostaa paikallisesta kaupasta. Se kertoo jotain luottamuksesta. Kaikilla markkinoilla tällaista ohjaavaa toimijaa ei yksinkertaisesti ole.
Sillanpäät
P.S. Silmiimme osui paikallislehdessä juttu “Hyvän mielen kaupasta”. Hotelli Kumpeli oli saanut uuden omistajan. Lehtijutun kuvaa katsellessa näytti siltä, että sekä myyjä että ostaja olivat hyvällä mielellä. Toivotamme Palosaaret lämpimästi tervetulleiksi Heinolaan.