Vallu Lukka on suurelle yleisölle tuttu mm. elintarvikeyhtiö Atrian mainoksista. Kuva: Marko Latvanen.

Muusikko, solisti, näyttelijä, mainosääni. Siinä vain muutama heinolalaista esittävän taiteen ammattilaista kuvaava sana.

Ensisijaisesti itsensä muusikoksi mieltävä Vallu Lukka on noussut lähes koko kansan tietoisuuteen elintarvikeyhtiö Atria mainoskasvona. Hän kertoo yhteistyön alkaneen juuri sopivalla hetkellä vuonna 2021, kun esiintyjän työt olivat tauolla koronapandemian vuoksi. Aluksi muutaman mainosspiikkauksen mittaiseksi ajateltu yhteistyön on jatkunut näihin päiviin saakka.

-Juuri eilen tein muutamia koespiikkauksia, Lukka kertoo haastatteluhetkellä kesäkuun alkupuolella.

Kesä on monelle artistille vilkasta keikkailun aikaa. Sitä se on myös yli 20 vuotta esiintyjän hommia tehneelle Vallu Lukalle, jonka kesä kuluu keikkaillessa sekä soolona että viisijäsenisen Groove President-yhteen kanssa. Bilebändin repertuaariin kuuluu laajan bileohjelmiston lisäksi mm. teemakeikat Abbasta Tom Jonesiin.

-Kalenteri näyttää melko täydeltä uuteen vuoteen saakka, hän kertoo.

Kesän aikana Lukkaa voi kuulla mm. Vierumäen Golfpaviljongissa, Haikon kartanossa Porvoossa sekä Mummotunnelissa Helsingissä.

Esiintyminen liveyleisön edessä ja laulujen kirjoittaminen ovat Lukan ominta alaa.

-Kirjoitin ensimmäiset omat lauluni jo 9- tai 10-vuotiaana, hän muistelee.

Heinolassa aikoinaan toiminut Ilmestysteatteri oli Lukalle, kuten niin monelle muullekin, oma teatterikoulunsa.

Ilmestysteatteri auttoi ymmärtämään esiintymistä. Teimme näytelmiä mm. Shakespearen, Molièren ja nykyaikaisten tekstien pohjalta, hän kertoo.

Lukalle Ilmestysteatteri antoi esiintymiskokemuksen lisäksi muutakin, nimittäin puolison. Lukan puoliso, teatteriohjaaja Salla Aas, oli yksi Ilmestysteatterin perustajajäsenistä.

Musikaaleissa tarkat raamit

Myöhemmin Vallu Lukkaa on vuosien mittaan nähty ja kuultu mm. Lahden kaupunginteatterin West Side Storyssa, Turun kaupunginteatterin Thorin vasarassa ja Helsingin jäähallissa esitetyssä Queen-musikaalissa. Tunnetuimpia ovat kuitenkin roolit Abban musiikkiin perustuvassa Mamma Mia! -musikaalissa, jossa Lukka on ollut kahdesti: Ruotsinkielisessä versiossa Svenska Teaternissa sekä suomenkielisessä versiossa Helsingin messukeskuksen Amfi-teatterissa. Lukan mukaan hänen osaltaan musikaalit on nyt kuitenkin tehty.

-Olen saanut kaiken, mitä musikaalit voivat minulle antaa. Musikaalit ovat tarkkaa puuhaa, ja joka esityksen on oltava tuore, vaikka niitä olisi yli 300.

Musikaaleissa on hyvin tarkat raamit, joista ei voi joustaa.

-Haluan pitää kaikki langat omissa käsissä. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Tykkään että on vastuuta, että voi tarvittaessa muuttaa suunnitelmia kesken kaiken, hän kertoo.

Vaikka freelancer-esiintyjän työt voivat vaihdella rajustikin, on Vallu Lukalla melko samalla tavalla toistuva viikkorytmi.

-Keikat sijoittuvat yleisesti ottaen viikonlopuille perjantai- ja lauantai-iltoihin. Maanantait ovat yleensä toimistopäiviä, ja loppuviikosta treenataan.

Vaikka Lukka on tehnyt esiintyjän hommia jo ansioituneen pitkään, on ammattitaitoa edelleen pidettävä yllä.

-Ihmiset haluavat kuulla uusia kappaleita ja sitä kautta ohjelmistomme uudistuu jatkuvasti.

Liikunnan suurystävä

Vapaa-ajallaan Vallu Lukka tunnustautuu liikunnan suurystäväksi.

-Kun ikää tulee lisää, on pakko pitää kunnosta huolta.

Lukan liikuntaharrastuksiin kuuluu mm. juoksu, maantiepyöräily ja melonta kajakilla. Talvisin hiihto on ykkösjuttu.

-Leikkimielinen vuositavoitteeni on ollut 2 000 hiihtokilometriä, joka meni rikki myös viime talvena, hän naurahtaa.

Kulttuuririentoihin hän ei omien esiintymisten vuoksi juurikaan ehdi.

-Minulta kysytään monesti suosituksia esiintyjistä, ja mielelläni suosittelisinkin, jos vain itse ehtisin keikoille. Valitettavan usein keikat kuitenkin ovat samaan aikaan kun minulla on oma keikka, Lukka harmittelee.

Vesistön äärellä on hyvä olla

Viiden lapsen isä kertoo viihtyneen perheineen Heinolassa.

-Täällä on lasten harrastukset ja koulut lähellä, eikä heitä ole välttämättä tarvinnut kuskata joka paikkaan. Heinola on ideaali lapsiperheille.

Lukan työt ovat olleet suurilta osin muualla, mutta esimerkiksi Helsinkiin ajo sujuu hänen mukaansa nopeasti ja vaivattomasti. Täysi-ikäiset lapset ovat jo muuttaneet muualle, mutta heidänkin suustaan kuulee kehuja Heinolasta.

-Poikani käydessä täällä hän kävi lenkin päätteeksi virkistävällä pulahduksella järvessä. Hänen kotonaan Helsingissä tämä ei onnistuisi, Lukka kertoo.

Ulkopaikkakuntalaisille Vallu Lukka suosittelee tutustumaan Harjupaviljonkiin, Bistro Tango & Mattoon sekä erityisesti vesistöön.

-Täällä riittää vettä joka puolella, joten ehdottomasti hakeutuisin järvelle risteilemään tai vuokraisin saunan järven ääreltä.

Vielä haastattelun lopuksi Vallu Lukka paljastaa uuden aluevaltauksen.

-Olen aloittanut terapiaopinnot, ja tavoitteenani on valmistua ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Toiveena on, että parin vuoden päästä valmistuttuani voisin jatkossa tehdä näitäkin töitä.

KUKA
Vallu Lukka

Ikä ja kotipaikka: 50-v. Heinola.
Ammatti: Laulaja-muusikko.
Koulutus: Musiikkitieteen maisteriohjelma, filosofian maisteri.
Harrastukset: Liikunta kaikissa muodoissaan (mm. hiihto ja maastopyöräily) sekä lukeminen.
Perhe: Puoliso ja viisi lasta.
Motto: Teot ovat merkityksellisempiä kuin puheet.

Teksti: Jussi Varjo HU

Jaa tämä: