Jyränkölän juhlasalissa vietettiin 20. toukokuuta lämminhenkisiä monikulttuurisia iltamia, kun Jyränkölän Setlementin kotoutumiskoulutuksen opiskelijat järjestivät tapahtuman yhdessä. Tilaisuus osoittautui suureksi menestykseksi ja keräsi paikalle runsaasti yleisöä.

Opiskelijat kertovat yllättyneensä tapahtuman suosiosta. Moni ajatteli etukäteen, ettei paikalle tulisi paljon vieraita. Lopulta juhlasali täyttyi ihmisistä, ja osallistujia arvioitiin olevan ainakin 150.

Tapahtuman järjestelyissä olivat mukana kaikki kotoutumiskoulutuksen opiskelijat. He toimivat juontajina, esittelivät omia kotimaitaan ja kulttuurejaan sekä valmistivat ohjelmaa ja tarjoiluja. Lisäksi opiskelijat koristelivat tilaa, järjestelivät juhlasalia, kuvasivat tapahtumaa ja valmistivat erilaisia ruokia eri puolilta maailmaa.

Illan aikana nähtiin monipuolinen kattaus esityksiä. Kulttuureihin tutustuttiin videoiden, laulujen, tanssien, runojen ja pelien kautta. Myös yleisö pääsi osallistumaan ohjelmaan esimerkiksi opettelemalla ukrainankielisiä sanoja ja kokeilemalla afganistanilaisia pelejä.

Erityisesti intialaiset ja afganistanilaiset tanssiesitykset saivat yleisöltä paljon kiitosta. Opiskelija Janina Shumilova kertoo ihastuneensa afganistanilaisiin tansseihin ja näyttäviin perinneasuihin. Toinen mieleen jäänyt hetki oli ukrainankielisen “Djakuju”-sanan eli kiitoksen käyttäminen omalle ukrainalaiselle ystävälle.

Tapahtumassa päästiin myös maistelemaan eri maiden herkkuja. Tarjolla oli muun muassa nigerialaisia Puff puff -munkkeja, thaimaalaista nuudelikanaa sekä filippiiniläistä Bibingka-piirakkaa.

Opiskelija Mariam Azeez kertoo tapahtuman opettaneen paljon esiintymisestä ja rohkeudesta puhua suuren yleisön edessä.

– Se oli jännittävää, mutta onnistui silti – ja vieläpä suomeksi, hän kertoo.

Opiskelijoiden mukaan iltamissa opittiin paljon eri maiden kulttuureista ja perinteistä sekä saatiin arvokasta kokemusta tapahtuman järjestämisestä.

Tilaisuuden aikana opiskelijat halusivat kiittää myös Kielikamut-vapaaehtoisia, jotka käyvät viikoittain HeiMossa auttamassa suomen kielen harjoittelussa ja keskustelemassa opiskelijoiden kanssa.

– Heidän tukensa on saanut meidät tuntemaan olomme kotoisaksi täällä Suomessa, opiskelijat kiittävät.

Kiitoksia saivat myös kotoutumiskoulutuksen opettajat, joiden tuki oli opiskelijoiden mukaan tärkeä osa tapahtuman onnistumista.

– Kaiken kaikkiaan tapahtuma antoi kaikille hyvän mielen, toteaa opiskelija Frehiwot Chala.

Jyränkölän Setlementti kustantaa Heinolan Uutisia.

Teksti: Nathalia Ralahalo ja Mari Myntti
Artikkelikuva: Monikulttuurisissa iltamissa tutustuttiin mm. Ukrainan kulttuuriin. Kuva: Janina Shumilova. 

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset