Mitä sinulle tulee mieleen ysäristä? Itselläni ensimmäisenä mieleen nousevat Prätkähiiret, Turtlesit ja teinipopin nousu. Omat ja kavereiden syntymäpäiväjuhlat, joilla tarjottiin mansikka-banaanitäytekakkua ja juotiin cokista ja jaffaa sekaisin. Leikittiin kirkonrottaa ja ajeltiin naapuritalojen hisseillä ylös ja alas (tiedän, ei mikään järkevin harrastus). Joillekin ysäri on yhtä kuin 90-luvun rock- ja pop-musiikki, ajalle tyypilliset hiustyylit ja aamuyöhön venyvät bileillat. Toisille 90-luku tuo mieleen taloudellisesti synkät ajat. Lamavuosina menetettiin valtavasti työpaikkoja ja yrityksiä. Elettiin niukkuuden keskellä. Leipäjonot syntyivät ja vakiinnuttivat asemansa, joka ei valitettavasti ole horjunut tähänkään päivään saakka. Kouluissa säästettiin kaikesta mahdollisesta, oppikirjoja kierrätettiin ja niitä päällystettiin kotona.
Osalle aikakausi on jättänyt pysyvät arvet. Niille, jotka menettivät työpaikkansa, mutta myös niille, jotka ovat eläneet lapsuutensa laman jälkimainingeissa. Nokian nousun myötä tapahtunut Suomen talouden rakettimainen nousu mahdollisti paremman elämän, mutta vain hetkeksi. 1980-1990-lukujen taitteessa syntyneet millenniaalit valmistuivat ja astuivat työelämään finanssikriisin aikoihin. Tai astuivat, jos sattuivat saamaan töitä. Finanssikriisi syöksi talouden jälleen alamäkeen ja yritykset vähensivät työpaikkoja. Nokiastakaan ei ollut enää pelastajaksi.
Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, millenniaaleja ja heitä nuorempia Z-sukupolvilaisia huudetaan apuun. Työvoima uhkaa loppua kesken niin hoiva-, ravintola- kuin rakennusalaltakin. Yritykset joutuvat jo sulkemaan oviaan, kun työvoimaa ei ole riittävästi. Koronaepidemia ei ole auttanut asiaa, sillä omilta aloiltaan lomautetuiksi tai irtisanotuiksi joutuneita ei ymmärrettävästi houkuttele palata oman alan töihin. Jatkuva veivaaminen lomautuksen ja työssäolon välillä on kuluttanut työntekijät puhki. Samalla palveluiden kulutus kasvaa kohisten rokotusten edetessä. Mistä tulevaisuuden työntekijät löydetään? Käsillä voi olla koronaakin suurempi ongelma. Ilman ravintoloita ehkä tullaan toimeen, mutta entäs ilman hoitajia? Sairaalaan on aika ikävä mennä, jos siellä ei ole hoitajia, lääkärit kun eivät nykyiselläänkään meinaa ehtiä hoitaa kaikkia potilaita. Palvelutalossa elämä voi olla aika karua, jos henkilökuntaa ei ole riittävästi.
Palkkojen korottaminen vilahtelee monissa keskusteluissa ratkaisuna työvoimapulaan. Onko se kuitenkaan ainoa ratkaisu ongelmaan? Työn arvostus ja vapaus vaikuttaa oman työn sisältöön ovat etenkin nuorille tärkeitä työltä odotettavia ominaisuuksia. Tarvitaan myös uudenlaista ajattelua. Onko kaikkiin töihin välttämätöntä käydä vuosikausia kestävä koulutus, vai voisiko työtä oppia yhä enemmän tekemällä. Malli ei toki sovi ihan kaikkeen työhön, mutta moneen kylläkin. Monimutkainen ongelma tarvitsee monitahoisia ratkaisuja.
Jussi Varjo HU
