Heinolan Uutisten kevään 2024 ilmestymispäivät

Joulukuussa jo kolme vuotta täyttävä Heinolan Uutiset -kaupunkilehti jatkaa ilmestymistään myös vuonna 2024. -Lehti on saanut heinolalaisten ja ohikulkijoiden joukossa hyvän vastaanoton. Kerran kuukaudessa ilmestyvälle kaupunkilehdelle on selvästi tilausta, vaikka perinteisten paperisten sanomalehtien suosio onkin ollut laskusuuntainen, Heinolan Uutisten päätoimittaja Jussi Varjo kertoo. Alkavana vuonna lehden ulkoasua tullaan uudistamaan. -Otamme Lue lisää…

Kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys on alkanut

Heinolan kaupunki sai määräaikaan mennessä 88 osallistuvan budjetoinnin (OSBU) ideaa. Ideoista karsittiin ensin pois sellaiset ideat, jotka eivät ole kaupungin toteuttamisen piirissä, vaan kuuluvat esimerkiksi yrityksille. Lisäksi saman tyyppisiä ehdotuksia niputettiin yhteen. Yhteisöllinen ideoiden kehittämistyöpaja järjestettiin kaupunginkirjastossa 23.11.2023, jonne nostettiin esille 25 kehitysideaa. Paikalla ideoita jatkokehittämässä ja ideoista keskustelemassa kävi Lue lisää…

Sinisorsien ruokinta on herättänyt keskustelua

Sosiaalisessa mediassa on herännyt keskustelua Heinolassa talvehtivien sinisorsien ruokinnasta. Sorsia on havaintojen perusteella noin kaksisataa yksilöä, ja ne liikkuvat useammalla kaupungin sulalla vesialueella, muun muassa keskustan uimarannalla, Hiidenhaudassa, Kumpelissa ja Kirkkolammella. Sinisorsa on ekologialtaan varovainen ja arka muuttolintu, jonka kuuluisi luontaisesti viettää talvensa muualla, kuin kaupungeissa. Suomessa talvehtiminen on suhteellisen Lue lisää…

Osta työtä Suomeen -päivä muistuttaa omien valintojen merkityksestä

Jo perinteeksi muodostunut Osta työtä Suomeen -päivä puhuttelee jälleen suomalaisia joulukuun ensimmäisenä perjantaina. Osta työtä Suomeen -päivä 1.12. osuu tärkeään ajankohtaan ennen joulusesonkia. Epävarma maailmantilanne ja kiristykset taloudessa synkentävät paitsi kuluttajien mieliä, myös monien yritysten näkymiä vuoden tärkeimpänä myyntisesonkina. Päivän tarkoituksena onkin pysäyttää miettimään omia valintojaan, niiden vastuullisuutta ja vaikutuksia, Lue lisää…

Lokki-seinäkalenteri jaetaan jälleen

Salpakierto Oy julkaisee tänäkin vuonna perinteisen Lokki-seinäkalenterin alkavalle vuodelle. Lokki-seinäkalenteri 2024 on joka kodin jätehuollon tietopaketti, joka antaa ohjeita kodin jätehuollon järjestämiseen ja jätteiden lajitteluun. Kalenteri jaetaan Postin julkisena tiedotteena Salpakierto Oy:n toimialueen jokaiseen kotitalouteen, myös mainoskieltotalouksiin, torstaista 7.12. alkaen. Lisäksi kalenteri jaetaan toimialueen yrityksiin ja toimialueen ulkopuolella asuvien kesämökkiläisten Lue lisää…

Joulua ja toria juhlitaan lauantaina

Heinolassa joulusesonki käynnistyy jälleen toden teolla lauantaina perinteisen joulunavauksen myötä. Tänä vuonna joulukauden alkamisen lisäksi juhlistetaan myös toriremontin valmistumista ja uuden torin avajaisia. Tapahtuma alkaa kello 10 kaupunginjohtaja Jari Parkkosen tervehdyksellä. Torin virallisen avauksen suorittaa kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa. Tuttuun tapaan tapahtumassa palkitaan jälleen myös Vuoden heinolalainen.  Joulutunnelma nousee pintaan viimeistään Lue lisää…

Suuntaa retkelle

Arjen kiireiden keskellä hetki luonnon sylissä tarjoaa paitsi henkistä rauhaa myös monia terveyshyötyjä. Lisäksi se edistää ympäristötietoisuutta ja ekologista vastuullisuutta. Lähiluonnossa retkeily on kasvattanut suosiotaan viime vuosina, ja syitä tähän ei tarvitse kaukaa hakea. Koronapandemian myötä retkeily koki ikään kuin uuden tulemisen, kun monet muut harrastusmahdollisuudet olivat suljettuina ja sosiaalisia Lue lisää…

Uusissa kouluissa vetovoimaa

Uudet koulut ja Heinolan sopiva koko houkuttavat etenkin paluumuuttajia. Heinolaan on lähivuosina valmistunut kolme uutta koulurakennusta vanhojen, huonoon kuntoon päässeiden tilalle: Kailas-talo, Sinilähde-talo ja Heinolan lukio. Uusien koulujen on sanottu lisäävän paikkakunnan vetovoimaa. Tämä pitää varsin hyvin paikkansa, vahvistaa Kailaan koulun rehtori Reetta Rautiainen. -Oppilasennuste vuodelta 2022 ennusti meille tälle Lue lisää…

Miehistä puhetta -podcastin tuottajan terveiset, osa 1

Vuosittain vietetään valtakunnallista Miestenpäivää marraskuussa. Mediassa Miestenpäivää väritetään usein miehen puutteista: riittämättömyys, pudokas, vaje, itsemurha, vika, heikkous, virhe, varattomuus. Tämä negatiivissävytteinen puhe ihmetytti ja Miehistä puhetta podcastimme käynnistyi Miestenpäivänä syksyllä 2021 jaksolla millainen on hyvä mies. Jaksojemme aiheina on ollut myös mitä nuori mies miettii juuri ennen varusmiespalvelukseen astumista, ihmetellään Lue lisää…

Marraskuun lehdessä lähdetään retkelle!

Marraskuun 2023 Heinolan Uutiset on ilmestynyt! Lehdessä on mukana juttua mm. retkeilystä ja Heinolaan rakentuneiden uusien koulujen vetovoimasta. Jututimme myös Vanhan Lahdentien varrella Teboil Pikkuhovia pyörittävää yrittäjää sekä uuden juhlatilan Heinolaa avannutta yrittäjä Pentti Pakarista. Lue näköislehti klikkaamalla oheista kansikuvaa tai katso etusivulta lehden telinejakelupisteet. Lehti jaetaan levikkialueen (Heinolan ja Lue lisää…