Poliisi hakee vuokrasäästöjä

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mielestä poliisin tiloihin Heinolassa voisi sijoittaa useita valtion viranomaisia. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on turhautunut vuodesta toiseen vellovaan keskusteluun poliisin määrärahojen riittämättömyydestä. Säästökohteita on kaivettu monesta eri kohteesta ja uusimpana on esille noussut poliisilaitosten tilojen muuttaminen valtion viranomaisten Lue lisää…

HU:n ilmestymispäivät alkuvuodelle 2023

Heinolan Uutisten ilmestymispäivät alkuvuodelle 2023 on julkaistu. Lehti jatkaa ilmestymistään kerran kuukaudessa, pois lukien tammikuu, jolloin lehti ei ilmesty. – Lehden normaali painosmäärä on 15 000 kappaletta, mutta sesonkien alla lehdestä otetaan normaalia suurempi painos vilkkaasta ohikulkuliikenteestä johtuen, lehden päätoimittaja Lue lisää…

Arto Mussalo palkittiin vuoden johtajana

Kauppakamari on palkinnut heinolalaisen Pekan Leipä Oy:n toimitusjohtajan Arto Mussalon Vuoden johtaja 2022-tittelillä. Kolmatta kertaa jaettavan tunnustuksen saajia on voinut ehdottaa syksyn aikana Kauppakamarin verkkosivujen kautta. Valintaperusteluissa Mussaloa luonnehdittiin johtajaksi, jolla on vahvaa tietoa, taitoa ja suurta intohimoa yrityksen johtamiseen. Lue lisää…

Keskustelutilaisuus kaivoshankkeesta

Heinolan kansalaisopisto järjestää Konniveden malminetsintävarauksesta kaikille avoimen keskustelutilaisuuden osana Vastuullinen elämä -luentosarjaa torstaina 10.11. klo 14.30 – 16.30. Tapahtuma toteutetaan verkossa, mutta tilaisuutta voi seurata ja keskusteluun voi osallistua myös Jyränkölän juhlasalissa. -Laki vapaasta sivistystyöstä edellyttää meitä edistämään kestävän kehityksen Lue lisää…

Poistotekstiilin keräyskokeilu alkaa Lahdessa

Salpakierto Oy aloittaa poistotekstiilien keräyskokeilun kolmella keräyspisteellä Lahdessa marraskuun alusta. Poistotekstiilillä tarkoitetaan käyttökelvottomia, virttyneitä tai loppuun kulutettuja vaatteita ja kodin tekstiilejä, jotka eivät enää sellaisenaan kelpaa käytettäväksi. Kokeilun tavoitteena on testata keräysvälineiden soveltuvuutta, keräyspisteiden saavutettavuutta ja lajitteluohjeiden ymmärrettävyyttä. Lisäksi tarkastellaan Lue lisää…

Kameraseuralaiset karhujahdissa

Heinolan Kameraseuran kuusihenkinen ryhmä teki kesäisen kuvausmatkan valokuvaamaan suurpetoja Kuhmon Viiksimossa. Kesä-heinäkuun vaihteeseen sijoittunut reissu oli osalle kameraseuralaisia ensimmäinen kerta, kun kameran etsimeen tallusteli karhu tai ahma. Kolmepäiväisen kuvausretken kohde, luontokuvaajaveteraani Kari Kemppaisen ylläpitämä Boreal Wildlife Center Kuhmon laitamilla on Lue lisää…

Videokuvaa ja härveleitä

Missä tapahtuma, siellä Väinö Peltonen videokameran ja dronen kanssa. Videoita on muiden katseltavana YouTubessa jo yli 800. Peltosta seuraavat 8.180 henkilöä ovat katsoneet tuotoksia yli 9 miljoonaa kertaa. Peltonen tuottaa iloa myös erikoisilla mekatroniikkatuotteillaan, jotka vaativat melkoista kekseliäisyyttä. Itseoppinut videokuvaaja Lue lisää…

Hoitajapula vaivaa yksityiselläkin puolella

Jututimme kolmannella sektorilla toimivan, ikääntyneiden palveluasumista Heinolassa ja Lahdessa tarjoavan Jyränkölän Setlementin hoivapalvelujohtajaa hoitoalan työvoimapulasta ja kysyimme, miten haasteeseen on setlementissä vastattu. Hoitajien saatavuusongelmien vuoksi hallitus päätyi syyskuun loppupuolella porrastamaan ensi vuonna voimaan astuvaa korkeampaa hoitajamitoitusta ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoivassa. Alun Lue lisää…

Tekoja maapallon kantokyvyn hyväksi

Oletko koskaan laskenut hiilijalanjälkeäsi? Jos et, niin ehkä kannattaisi, vaikka tulokset saattavatkin olla karua luettavaa. Esimerkiksi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran elämäntapatesti -laskuri antaa osviittaa omasta hiilijalanjäljestä ja ehdottaa konkreettisia neuvoja jäljen pienentämiseksi. Eri lähteiden mukaan suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on yli Lue lisää…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.