Stora Enson Heinolan Flutingtehdas järjestää avointen ovien tapahtuman lauantaina 6.5.2023 klo 10-15. Tapahtumassa tehtaasta kiinnostuneilla on mahdollisuus keskustella storaensolaisten kanssa mm. tehtaan energia- ja vastuullisuusasioista ja kuulla monipuolisista metsänhoidon palveluista.

Halukkailla on myös mahdollisuus tutustua metsänhoitokalustoon. Lisäksi päivän aikana on mahdollista osallistua opastetulle tehdaskierrokselle sekä nauttia maksuttomasta ruoka- ja kahvitarjoilusta.

Paikalle on mahdollista saapua maksuttoman museodieselveturin kyyditsemänä. Ensimmäinen juna kohti tehdasta lähtee Heinolan ratapihalta, Ratakatu 22, klo 9.45.

Yhteistyökumppaneina tapahtumassa mukana ovat Koulutuskeskus Salpaus, SB Heinola, Heinolan Taitoluistelijat, Orkesteri Kuulapäät ja JH Safe.

Stora Enson Heinolan Flutingtehdas on valmistanut korkealuokkaista aallotuskartonkia eli flutingia aaltopahviteollisuuden raaka-aineeksi Heinolan Rautsalossa jo vuodesta 1961 lähtien. Tehtaaseen kuuluu voimalaitos, sellu- ja kartonkitehdas. Tehdas työllistää noin 220 henkilöä.

Jaa tämä: