Entinen Norden pankkikiinteistö on peruskunnostettu uuteen käyttöön. 

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön omistama, 2 264 neliömetrin suuruinen, kiinteistö saa uuden elämän Heinolan kaupungin elinvoima- ja työllistämispalveluiden, yhden liiketilan, 14 kooltaan 29–80,5 neliömetrin suuruisen asunnon sekä 10 autotallipaikan ja neljän parkkipaikan muodossa.

Remontin arvolisäveroton hinta on reilut neljä miljoonaa euroa.

– Tämä on ollut hirvittävän haasteellinen työmaa. Ei kaikkea voi ennakolta tietää mitä vastaan tulee. Rehellisesti sanottuna en ihan ensiksi samanlaista kohdetta ottaisi työn alle, huokaa säätiön asiamies Esko Kolli. 

Torin laidalla sijaitsevan funkkiskiinteistön muodonmuutosta rajasivat torialueen puoleisen sivun funkkistyyliset rakennelmat. Upeat ikkunat säilyivät, mutta pankin kellon paikalle on rakentunut rakennuksen tyyliin sopiva pyöreä ikkuna. Kello saanee uuden paikan kaupungin myöhemmin rakentamassa torirakennuksessa.

Lahjoitus kaupungille

Rakennuksen katukerroksesta
suurin osa siirtyy Heinolan kaupungin elinvoimapalveluiden ja työllistämispalveluiden sekä museoiden käyttöön. Kaupungille räätälöidysti tehdyt noin 700 neliömetrin suuruiset tilat valmistuivat jo tammikuun alussa.

Kaupunki saa säätiöltä tilat lahjoituksena, ja lahjoituksen arvo kohoaa reiluun miljoonaan euroon. Kaupunki vastaa tilojensa remonttikuluista ja maksaa jatkossa kuukausittain vastikemaksua, joka kattaa tilojen sähkö-, vesi- ja huoltokulut. Kaupunki arvioi vuosittaisiksi kuluikseen noin 104 000 euroa.

Säätiön ja kaupungin välisestä
sopimuksesta on tehty valitus, joten niin kauan, kun valitus on ratkaistu, kaupunki maksaa neliöistä vuokraa.

– Tämäkin valitus kuuluu sarjaan turhia ja kaupungille vain lisäkuluja aiheuttavien valitusten joukkoon, harmittelee Esko Kolli.

Kova kysyntä

Kollin säätiö on aikaisemmin remontoinut vuonna 2013 Lahden Torikulman kiinteistön ja kolme vuotta sitten se uudisti Heinolan Arkin tilat. Näiden hankkeiden onnistuminen kannusti etsimään uutta elämää myös Norden pankin tiloille. 

Arkkitehti Runar Finnilän suunnittelema ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1944 ja lisäosa vuonna 1983. 

Tontilla sijaitsi aiemmin Pohjoismaiden Yhdyspankin pankkirakennus, joka sotakesänä 1941 tuhoutui täysin, kun Neuvostoliitto pudotti pommilastin Heinolan keskustaan.

Esko Kolli kertoo, että kiinteistöä kaavailtiin aluksi Heinolan seurakunnalle ja vaihtoehtoisesti Jyränkölän Setlementille, mutta kun nämä neuvottelut eivät johtaneet sopimukseen, katse kääntyi Heinolan kaupungin puoleen.

– Nyt elinvoima- ja työllistämispalvelut ovat todella keskeisellä paikalla ja erittäin hyvin niin kaupunkilaisten kuin yritysten tavoitettavissa, Esko Kolli toteaa.

Asuntoja säätiö ei myy, vaan vuokraa, koska se soveltuu paremmin sijoitustoimintaa harjoittavan säätiön toimenkuvaan. Asuntojen vuokrat asettuvat Esko Kollin mukaan 16–18 euroon neliömetriltä.

– Kysyntä on ollut jo ennakkoon todella hyvä, vähintään tuplabuukkaus. Emme ole kuitenkaan tehneet yhtään vuokrasopimusta, sillä on asiallista näyttää asuntoja ensin kiinnostuneille. Ihan ydinkeskustassa sijaitsevissa asunnoissa on huonekohtainen ilmanvaihto, energia- ja vesikulutusten seuranta sekä jäähdytysjärjestelmä. Olen varma, että vuokrasopimukset on tehty kesään mennessä, sanoo Esko Kolli.  

FAKTA

Marjatta ja Eino Kollin säätiö

Perustettu vuonna 1992.

Tukee tieteellistä ja soveltavaa
tutkimusta ja kehitystyötä.

Alkupääoma 4 miljoonaa markkaa.

Nykyinen pääoma 55 miljoonaa euroa.

Jakaa vuosittain 1–1,5 miljoonaa euroa lähinnä maa- ja metsätalouden sekä rakentamisen tutkimukseen  ja kotiseutuperinteen vaalimiseen.

Kustantaa LUT:ssa kokonaan neljän professorin ja osittain kahden professorin palkat.

FAKTA 

Esko Kolli

Kollin säätiön asiamies.

Koulutus: maa- ja metsätaloustie-teiden maisteri.

Ikä: 59 vuotta.

Perhesuhde: naimisissa, kaksi aikuista lasta.

Harrastukset: liikunta, mökkeily ja kalastus.

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset