Tervetuloa meille -tempaus avaa ovet suomalaisiin yrityksiin

Heinolan Vuohkalliossa toimiva Elsan Ekopaja on mukana Suomalaisen Työn Liiton lokakuun ensimmäisellä viikolla järjestämässä Tervetuloa meille -tempauksessa. Viikon tavoitteena on avata ovet yrityksiin sekä yhteisöihin ja kertoa suomalaisesta monipuolisesta osaamisesta. Elsan Ekopaja järjestää tapahtumaviikolla laajentuneen saippuatehtaan avajaiset perjantaina 7.10.2022 klo 12-17. – Uudistuneen ja laajentuneen saippuatehtaan vierailulla osallistujat pääsevät näkemään Lue lisää…

Osaaminen käyttöön

Te-palveluiden työmarkkinatori: 31 926. Monster: 30 793. Oikotie: 34 124. Edellä luetellut luvut ovat avoinna olevien työpaikkojen määrät kyseisissä palveluissa syyskuun puolessa välissä. Myönnettäköön, että osa avoimista paikoista saattaa näkyä useammassa palvelussa. Joka tapauksessa luvut ovat kylmääviä, kun niitä vertaa työttömien määrään. Työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan Suomessa on työttömiä työnhakijoita yli 270 000. Lue lisää…

Keho ja mieli virkeäksi ryhmäliikuntatunneilla

Heinolan kaupungin ryhmäliikunnat ovat käynnistyneet muutaman koronavuoden jälkeen vauhdikkaasti. Liikuntabussi kuljettaa asiakkaita pientä maksua vastaan eri puolilta Heinolaa ikääntyneiden ja erityisryhmien liikuntaryhmiin kerran viikossa. Joko vihdoinkin voisi sanoa koronapandemian olevan ohi? Virallisesti ehkä ei, mutta ainakin Heinolan kaupungin ikääntyneiden ja erityisryhmien liikuntaryhmien ja liikuntabussin osallistujamääriä tarkastelemalla ihmisten käyttäytyminen on palautunut Lue lisää…

Versowoodilla avoimet ovet

Suomen suurin sahatavaran tuottaja ja jalostaja Versowood järjestää avoimet ovet Vierumäellä perjantaina 23.9. klo 9-15. Avointen ovien päivässä on paitsi tutustumista tehtaan toimintaan sekä tuote- ja yritysesittelyjä, myös ajankohtaisia puhujavieraita. Puhumassa ovat Metsäkeskuksen elinkeinopäällikkö Jouni Rantala, Sahateollisuus ry:n Kai Merivuori, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sekä ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Puhujien jälkeen Lue lisää…

Versowoodilla mittavat investoinnit

Yhtiö hakee entistäkin jykevämpää asemaa mekaanisen puun markkinoilla. Kesäkuun lopulla päättyneellä tilikaudella se teki ennätystuloksen. Yhtiöllä on avoimet ovet perjantaina 23.9. Versowood Oy rakennuttaa parasta aikaa uutta, noin 15 miljoona euroa maksavaa sahalinjaa Vierumäen tehtaalleen. Sahalinja nostaa reilulla 20 prosentilla eli noin 120.000 kuutiometrillä noin 600.000 kuutiometriin tukkipuun sahausta. -Hankinta-aluetta Lue lisää…

Ryhmässä harjoittelu motivoi

Heinolan kansalaisopiston liikunnan ainealueen vastaava Sari Mutanen luotsaa tunti- ja opiskelijamääriltään kansalaisopiston suurinta ainealuetta. Ihmisiä soljuu tasaisena virtana ulos Jyränkölän juhlasalista, jossa on juuri päättynyt Sari Mutasen ohjaama Pilatestunti. Pilates on kehonhallintamenetelmä, jonka tavoitteena on vahvistaa vartalon syviä tukilihaksia, oppia fysiologisesti oikeaoppisia liikeratoja ja yhdistää liike hengitykseen. Sari Mutanen paitsi Lue lisää…

Kriisinsietokykyä koetellaan jälleen

Juuri kun viime talvena jo lähes ehdittiin huokaista helpotuksesta koronan suhteen, hyökkäsi Venäjä Ukrainaan. Vaikka täysimittainen sota jatkuu jo kahdeksatta kuukautta, ei se enää näy samalla tavalla otsikoissa täällä meillä tai muualla Euroopassa. Sen sijaan sota näkyy meidän jokaisen kukkarossa inflaation jyllätessä. Erityisen kovaa sodan aiheuttama hintojen nousu iskee sähköllä Lue lisää…

SB Heinola liikuttaa suuria massoja

Salibandy on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Heinolan suosituimpana liikuntamuotona. Vuosia lajin eteen toiminut SB Heinola on päivittänyt strategiaansa alkaneelle kaudelle. Ajattelutavan muutos näkyy toiminnan monipuolistumisena ja yhteistyön lisääntymisenä. Jussi Mäenpää on hiljattain aloittanut seuran historian ensimmäisenä päätoimisena valmennuspäällikkönä. Hän jos kuka tuntee seuran asiat läpikotaisin. Aiemmin Mäenpää toimi useita kausia SB Lue lisää…

Suomi hyvän ikääntymisen mallimaaksi rahoituksella, osaamisella ja asenteilla

Saamme Vanhustyön keskusliittoon yhteydenottoja yksin asuvista ja turvattomista muistihäiriöisistä vanhuksista, jotka eivät täytä palvelun saamisen tiukkoja kriteereitä. Kuulemme toistuvasti raportteja nälässä olevista ja pesemättömistä vanhuksista jopa silloinkin, kun he ovat palveluiden piirissä. Vanhustenhuollon resursointi on ollut liian heikolla tasolla vuosikymmenestä ja hallituskaudesta toiseen. Mutta meillä on edellytykset nousta hyvän ikääntymisen Lue lisää…

Purkusuunnitelmiin hiekkaa rattaisiin

Museovirasto kyseenalaistaa edelleen seurakuntakeskuksen ja pikku pappilan purkamisen. Molempien kiinteistöjen korjaaminen tulisi kuitenkin liian kalliiksi ja seurakunnalla on talous tiukoilla. Heinolan seurakunnan pitkään tyhjillään olleen seurakuntatalon purku on saanut uusia mutkia matkaansa. Sekä Museovirasto että Ely-keskus suhtautuvat hyvin kriittisesti aikeisiin muokata kulttuurihistoriallisesti arvokasta Kirkkopuiston korttelia purkamalla sekä seurakuntakeskus että pikku Lue lisää…