Tuomas Kinnunen ja Kasperi Valto. Kuva: Risto Kalermo.

Nimet Kasperi Valto ja Tuomas Kinnunen kannattaa painaa mieleen. Heinolasta kotoisin olevat nuoret miehet ovat iästään huolimatta ehtineet harrastaa lajiaan jo pitkään. 15-vuotias Tuomas sai kipinän kolme -vuotiaana katsoessaan televisiosta MM-kisojen mäenlaskua. Vuotta myöhemmin hän oli mukana Lahden mäkikoulussa, ja siitä lähtien ovat mäet suurentuneet. Kasperin alku oli samankaltainen. Televisiosta katsottuna laji näytti kivalta. Sitä piti päästä kokeilemaan. Moni nuori on ajatellut samoin, mutta hyppääjiksi ei suurimmasta osasta ole ollut. Heinolan pojilla homma ei ole jäänyt pelkäksi harrastamiseksi, sillä meriittejä riittää. Kaverukset edustivat Suomea keväällä 2021 Lahdessa pidetyissä nuorten MM-kisoissa. Kotimäessä ei tullut vielä menestystä, mutta kokemus isoista kisoista on aina plussaa. Valto, 18, hyppäsi henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa, johon jälkimmäiseen myös Kinnunen osallistui. Pojilla on selkeä tavoite nousta lajinsa eliittiin. Lahden mäet ovat käyneet molemmille tutuiksi vuosien varrella, mutta niin ovat käyneet muutkin mäet. He edustavat Lahden Hiihtoseuraa ja harjoittelevat pääsääntöisesti Lahdessa. Yhteistä on myös valmentaja Eetu Kytösaho. Valto ja Kinnunen kuuluvat meriittiensä ansiosta mäkihypyn nuorten maajoukkuevalmennusryhmään.

Kasperi Valto voitti vuosi sitten kotimäessään 18-vuotiaiden normaalimäen Suomen mestaruuden. Aiemmilta vuosilta Valtolla on tilillään useita hopeasompamestaruuksia sekä muita mitalisijoja kuten Kinnusella. Molemmat ovat harrastaneet myös yhdistettyä ja menestyneet sielläkin. Suksi kulkee niin ladulla kuin mäessä. Nyt kaikki panostus on mäkihypyssä. Valto ja Kinnunen kiertävät pitkin vuotta FIS cupin kisoja, joka on kansainvälisen hiihtoliiton järjestämänä kolmanneksi korkein sarjamuotoinen kilpailu yhden kauden aikana. Kesällä nuorukaiset kävivät kisailemassa kotimaan lisäksi Otepäässä. Molempien tavoite on nousta ja vakiinnuttaa paikkansa TOP-kymppisakissa FIS cupissa. Kisa toimii ponnahduslautana Continental cupiin, minkä vuoksi harva kilpailee koko kautta FIS cupissa. Kinnusen kesällä kadoksissa ollut tekniikka on palannut uomilleen. Valto kertoi elokuussa haastattelua tehdessä, että viikon päässä siintänyt Ranskan matka peruuntunee koronatilanteen vuoksi. Näin kävi ja nyt on edessä Koreasta Lahteen siirretty FIS-kisa.

Hyppäämisen lisäksi poikien harjoitteluun kuuluu paljon muutakin. Salitreeneissä haetaan voimaa jalkoihin ja keskivartaloon, pomppuja tehdään eri tavoin ja ponnistuksia harjoitellaan rullalaudalta ponnistaen. Kehonhallintaa vaativassa lajissa käytetään harjoitteena myös telinevoimistelua. Kinnunen kokee vahvuuksikseen maksimaalisen liikkuvuuden ja tekniikkaansa kehittymisen. Valto puolestaan katsoo vahvuuksiksi ponnistuksen ja vauhdin säilymisen lennossa.

-Muuntautumiskykyni auttaa lajissa eteenpäin, hän sanoo.

Heinolan mäkikotkien tavoite on nousta miesten maajoukkueeseen ja vakiinnuttaa paikkansa siellä. Kysymykseen, kumpi nousee ensin Keski-Euroopan mäkiviikolle, tulee Valtolta diplomaattinen vastaus:

– Molemmat.

Kinnunen nyökkää vieressä.

Lentäminen on osa heidän arkeaan. Tunteet hypyt jälkeen riippuvat siitä, kuinka ilmaa on kertynyt alle. Jos joutuu huonoihin oloihin hyppäämään, niin siinä mitataan henkistä kanttia. Pelko ei ole mäkimiehen kaveri ja nämä kaverit rakastavat tehdä tätä. Liitää pitkälle. Kenties pitemmälle kuin muut.

Tuomas Kinnunen kiittää vanhempiaan, jotka ovat mahdollistaneet harrastuksen ja menestyksen siellä.

– 4-vuotiaasta lähtien he ovat kuljettaneet minua päivittäin Lahteen treeneihin. Oman osansa kiitoksista saa perhe Valto. Pienestä asti olemme Kassun kanssa kulkeneet samoilla kyydeillä ja treenattu yhdessä, valottaa Kinnunen yhteistyötä perheiden ja ystävysten välillä.

Isovanhemmatkin saavat osansa kiitoksena kuskaamisesta ja huolenpidosta. Kuljetusralli Kinnusen perheessä helpottuu, kun isoveli Aapo muutti pari vuotta sitten pesäpallon perässä Kouvolaan ja Tuomaskin hiljattain Lahteen, jossa hän aloitti koulun Lahden lyseossa urheilulukiossa. Halpaa ei lajin harrastaminen ole. Molempien poikien kotien ja sponsoreiden tuki auttavat matkalla huipulle.

FAKTA

Kasperi Valto, Lahden Hiihtoseura, synt. 3.7.2003
Valmentaja: Eetu Kytösaho
Parhaat saavutukset: SM 1. M18 sarjassa 2020, Nuorten Olympialaiset (YOG) 27. sija 2020, SM 1. M16 2019, Hopeasompamestari 2017 (M15), 2015 (M12), 2014 (M12), 2013 (M10), Nuorten MM-kisat 2021

Tuomas Kinnunen, Lahden Hiihtoseura, synt. 27.11.2005
Valmentaja: Eetu Kytösaho
Parhaat saavutukset: lukuisia Suomen mestaruuksia omassa ikäluokassa ja vanhemmissa. Alle 18 – vuotiaissa monia SM-mitaleja. Miehissä SM 9. talvella 2021. FIS cup pisteillä jo 15 ikäisenä. Nuorten MM-kisat 2021. Tavoitteet talvella 2021 nuorten MM 2022 Zakopanessa ja nuorten olympialaiset Lahdessa

Teksti: Risto Kalermo
Artikkelikuva: Tuomo Seppänen

Jaa tämä:
Kategoria: Urheilu / liikunta