Ensi keväänä ensimmäistä kertaa samanaikaisesti käytävissä alue- ja kunnallisvaaleissa valitaan uudet alue- ja kunnanvaltuustot. Tällä järjestelyllä on sekä hyvät että huonot puolensa. Positiivisena voidaan pitää sitä, että näin äänestysprosentti erityisesti aluevaalien osalta saataneen nousemaan korkeammaksi, kun äänestäjien ei tarvitse lyhyen ajan sisällä käydä kahta kertaa äänestämässä. Negatiivissävytteisenä tai vähintäänkin haasteellisena voidaan nähdä eri toimielinten päätettävissä olevien asioiden ja ehdokkaiden sekoittuminen. Hyvinvointialueuudistus on vielä sen verran uusi asia, että kaikki kansalaiset eivät välttämättä vielä hahmota sitä, mistä kunta päättää ja mistä hyvinvointialue eli viime kädessä aluevaltuusto päättää. Samanaikaisesti käytävät vaalit eivät tätä ainakaan helposti selvennä. Tämän lisäksi moni ehdokas on ehdolla sekä alue- että kunnanvaltuustoon. Politiikkaa seuraaville ja näissä toimielimissä istuville näissä järjestelyissä ei välttämättä näytä olevan mitään epäselvää, mutta tavalliselle kansalaiselle, kansalaiselle jonka elämään näissä toimielimissä tehtävät päätökset olennaisesti vaikuttavat, järjestelyt voivat vaikuttaa epäselviltä. Toivottavaa olisi, että erityisesti molemmissa vaaleissa ehdolla olevat ehdokkaat toisivat omat näkemyksensä ja kussakin toimielimessä ajamansa asiat selkeästi näkyville eivätkä yrittäisi kalastella ääniä asioilla, joihin kyseessä olevissa toimielimissä ei voi vaikuttaa.
Päätoimittajalta
Onnellisten maa
Suomi ja suomalaiset pääsivät hiljattain jälleen kerran yllättämään paitsi muun maailman, myös omat itsensä: Maaliskuussa julkaistun maailman onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Marraskuun pimeydessä synkistelevät tai maaliskuun loskassa tarpovat Lue lisää…