Käytä äänioikeuttasi

Eduskuntavaalit ovat ovella ja Suomen poliittinen ilmapiiri on vaaleille tuttuun tapaan jälleen kärjistymässä. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta on muistettava, että Suomen tulevaisuus rakennetaan yhdessä. Jokaisen äänioikeutetun kansalaisen on tärkeää käyttää äänioikeuttaan ja vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan. Paitsi vastuullinen tehtävä yksittäiselle äänestäjälle, vaalit ovat myös oiva mahdollisuus vaikuttaa oman alueen kehitykseen ja kansallisesti Lue lisää…

Vaalitaisto on alkanut

Eduskuntavaalit lähestyvät. Tästä vaalivuosien tapaan varmana merkkinä ovat eri puolueiden tekemät vaalilupaukset, joissa rahaa luvataan vähän kaikille. Samaan aikaan puhutaan talouden sopeuttamisesta, joka tulee olemaan yksi seuraavan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä. Vaikka osa puolueista onkin esittänyt muita suurempia sopeuttamistoimenpiteitä, ei juuri mistään ole kuulunut Valtionvarainministeriön viime vuoden lopulla esittämiä leikkauksia julkisiin Lue lisää…