Hotelli Kumpeli Span sijainti luonnonhelmassa viehättää kotimaanmatkailijaa.

Luontoaktiviteettien suosion äkkijyrkkä nousu kotimaan matkailijoiden keskuudessa on nostanut Hotelli Kumpelin sijainnin Kymijoen kainalossa arvoon arvaamattomaan. Kotimaan matkailijat ovat menneen vuoden aikana löytäneet arjen vastapainoksi kaipaamaansa eksotiikkaa kaupunkiretkeilystä, metsässä kävelystä ja siitä, että saunasta pääsee suoraan luonnonveteen uimaan. 

Hotelli Kumpelin toimitusjohtaja Eira Lerkkanen on suuntauksesta mielissään. Hyvinvointiin ja
arjesta irtautumiseen luonnon mahdollisuuksia hyödyntäen panostanut hotelli henkilökuntineen odottaa toiveikkaana kesää.

1. Mitä Hotelli Kumpelille kuuluu?

Keväällä hotellimme oli kiinni muutaman viikon, jolloin keskityimme hotellitoiminnan kehittämiseen ja sopeuduimme tilanteeseen. Rajoitukset muuttuivat erittäin pienellä varoitusajalla, jolloin on vaikeaa suunnitella mitään pitkällä tähtäimellä, mutta onneksi meillä on hyvä ja joustava henkilökunta. Pystyimme yhdessä sopimaan toimintatavoistamme ja työvuoroista pienelläkin varoitusajalla. Olemme nyt vihdoin saaneet koko henkilökuntamme koolle lomautuksien jälkeen.

2. Millaiset asiat ovat juuri teille nyt ajankohtaisia?

Odotamme innolla kesäturismia. Olemme saaneet kauniit terassimme jo käyttöön. Myös sähköpotkulaudat ja pyörät ovat taas asiak-kaidemme käytössä ja Heinolan kauniit kävely- ja pyöräreitit aivan hotellimme läheisyydessä. Myös KumpeliDiscGolfPark on siistitty talven jälkeen, joten toivomme näkevämme myös frisbeegolf-turisteja meillä. Saamme pian käyttöön myös uudistetut hotellihuoneemme.

3. Onko lisääntynyt kiinnostus luontomatkailuun näkynyt Kumpelin asiakkuuksissa? 

Kyllä varmasti joiltain osin. Olisi enemmänkin, jos Heinolalla olisi jatkuvasti ollut oma matkatoimisto, mutta nyt Heinola Travelin kautta saamme ehkä enemmän luontomatkailijoita, kun on joku, joka tarjoaa valmiita retkiä lähiympäristössä. Kylpylä on edelleen se hotellimme vetonaula. Uintilaiturimme on viime vuosina saanut paljon positiivista palautetta. Mahdollisuus uida luonnonvedessä sekä kesällä että talvella on tärkeä osa suomalaista saunakulttuuria, ja kylpylästämme on siihen mahdollisuus. Puhtaassa vedessä pulahtaminen saunomisen ohella on vahvuutemme!

4. Kumpeli on nähnyt jo kolme vuosikymmentä.
Miten aikajana teidän näkökulmastanne näyttäytyy?

1990-luvulla Kumpeliin valmistui lisää kokoustiloja ja hotellihuoneita. Majoittuvia kokousasiakkaita oli runsaasti ja ravintolassa iltaelämää: tanssia, eturivin esiintyjiä ja kuuluisat tiistain naistentanssit.

2000-luvun alkupuolella sekä Heinolassa että Kumpelin asiakas-
kunnassa tapahtui muutoksia, joihin oli sopeuduttava. Alkoi aikuisille suunnatun kylpylän suunnittelu hotellin yhteyteen. Nyt 2020-luvulla odotukset ovat korkealla.  

5. Millaiset näkymät hotellilla on tulevaa kesää ajatellen?

Hyvät näkymät kaikin puolin, kunhan rajoitukset toimintaamme liittyen eivät ainakaan enää mene tiukemmiksi. Asiakkaamme ovat mielellään katsomassa auringonlaskua ravintolamme terassilla. Toivomme, että rajoitukset sallisivat tämän heille ja voisimme luopua ravintolan sulkemisesta klo 20 ja palata myöhempään sulkemisaikaan.

Odotimme kovasti Kymiringin Moto GP -kisoja, jotka siirtyivät kuitenkin ensi vuodelle. Onneksi meillä on kansainvälisiä tunnollisia asiakkaita, jotka jo toistamiseen suostuivat siirtämään varaustaan ensi vuodelle. Moottoriurheilun harrastajat ovat olleet aina meille hyviä asiakkaita. Kesäteatterin esityspäivät tuovat majoittuvia kesälomalaisia ja odotamme mielenkiinnolla tämän vuoden Fribafestareita elo–syyskuun taitteessa, se on iso tapahtuma Heinolalle.

6. Uskotteko Kimolan kanavayhteyden piristävän kaupungin ja hotellin kesää?

Kyllä varmasti! Heinolan kaupungin pitää tehdä lisää vierasvene-satamia Kumpelin läheisyyteen.

7. Millaisia asioita asiakkaat toivovat hotellilomalta juuri nyt?

Hemmottelua kylpylässä, hyvää ruokaa ja juomaa, sekä ystävällistä palvelua. Ylpeinä voimme todeta, että meillä on tarjota kaikki edellä mainitut. Tiloissamme toimii myös kosmetologi ja hieroja.

8. Näkyykö kasvava kiinnostus historiaan ja tarinamatkailuun Kumpelin asiakkuuksissa?

Kyllä ehdottomasti. Meillä on paljon kanta-asiakkaita, jotka tuntevat tarinamme hyvin vuosien mittaan ja se on myös lujittanut meidän ja asiakkaidemme suhteita. Julkaisemme tarinamme jossain vaiheessa myös sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla tarkemmin. Tarina on tärkeä, ja siitä puhutaan koko ajan, mutta mielestämme sen kertominen pitää tulla luonnollisesti eikä pakolla puristettuna, koska nyt pitää kaikkien kertoa tarinansa.

9. Miten itse tykkäätte lomailla ja viettää vapaa aikaanne?

Rennosti, ilman suunnitelmia. Tehdä sitä, mikä milloinkin hyvältä tuntuu. Kaiken ei tarvitse olla tuttua ja turvallista. Tärkeää on iloinen ilmapiiri ja ystävälliset ihmiset. Aina parasta, jos kohteessa on ihmisten lisäksi eläimiä ja puhdasta luontoa.

10.Millainen olisi täydellinen kesäpäivä?

Aurinkoinen, lämmin, lempeä ja kiireetön. Hyvää ruokaa, juomaa ja iloista seuraa.

Paikka, jossa sen viettäisi olisi mukavassa kylpylässä, kuten Kumpeli Spa:ssa, joka tarjoaa mahdollisuuden uida luonnonvedessä sekä ottaa aurinkoa rantakoreissa tai aurinkotuoleissa. Raikasta juomaa ja herkullista ruokaa ravintolan terassilla. Ruokailun jälkeen vastaanotosta polkupyörä alle. Pyöräretken päätteeksi hotellihuoneen tai ravintolan terassille auringonlaskun aikaan, ja sitten rauhalliseen hotellihuoneeseen nukkumaan.

Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa veden äärellä. Mikä olisikaan parempaa Suomen kesässä!

FAKTA

Eira Lerkkanen

Ikä: 66
Kotoisin: Alun perin Iisalmesta.
Perhe: Aikuinen tytär ja poika sekä 18-vuotias Manne-kissa.
Työ: Toimitusjohtaja Hotelli Kumpeli Oy:ssa, Kumpelin yrittäjä vuodesta 1993.
Kesäsuunnitelmat: Töissä, mökillä, kotona ja ystävien kanssa.
Motto: Kaikki selviää ennen kuin taas sotkeentuu.

Katja Tamminen

Jaa tämä:
Kategoria: 10 kysymystä