Rakkaus eläimiä kohtaan näyttäytyy Jenni Niemisen eläinkatraassa, johon kuuluu suomenlapinkoira Tinja (kuvassa), kissa, kaksi belgianjättikania ja lihasikoja.

Heinolassa on aloittanut helmikuun alusta uusi kunnaneläinlääkäri viran edellisen haltijan Tuomo Tuulin keskityttyä oman eläinlääkäriasemansa toimintaan.

Viitisen vuotta sitten eläinlääkäriksi valmistunut Jenni Nieminen kuvailee uutta pestiään monipuoliseksi. Työhön kuuluu varsinaisten potilaiden hoidon lisäksi mitä moninaisimpia tehtäviä valvontatehtävistä välinehuoltoon, kokonaisuuksien hallintaan ja lääketilauksien tekemiseen.

-Olen samaan aikaan sekä neuvolatäti, anestesialääkäri kuin hammaslääkärikin, Nieminen naurahtaa.
-Monipuolisuus tekee tästä työstä mielekästä, hän tiivistää.

Monipuolista työ toden totta onkin. Haastattelupäivänä Nieminen on jo ennättänyt käydä katsomassa potilaita Heinolan lintuhoitolassa, navettakäynnillä ja ottamaan vastaan asiakkaita Reumantiellä sijaitsevalla vastaanotollaan. Työhön kuuluu virka-ajalla tehtävän työn lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvaa päivystystä. Eläinlääkäripäivystys on Päijät-Hämeessä jaettu kahteen alueeseen, eteläiseen ja pohjoiseen. Heinola kuuluu pohjoiseen alueeseen yhdessä Asikkalan, Hartolan, Sysmän ja Padasjoen kanssa. Päivystys on tarkoitettu ainoastaan kiireellistä hoitoa vaativien eläinten sairastapauksille.

Aikojen saatossa kunnaneläinlääkärin työn painopiste on siirtynyt enemmän lemmikkieläinten hoitoon tuotantoeläintilojen määrän vähentyessä. Kysyttäessä, onko vastaanotolle tulevien potilaiden suhteen rajoitteita, Nieminen toteaa, että kaikki eläimet ovat lähtökohtaisesti tervetulleita.

-Toki puhelimessa teemme alkukartoituksen, jonka perusteella voimme ohjata oikeaan paikkaan, Nieminen toteaa. Etupäässä ovat heinolalaiset eläinasiakkaat, mutta resurssien puitteissa vastaanotolla hoidetaan myös ulkopaikkakuntalaisia lemmikkejä.

Heinolan kunnaneläinlääkärin vastaanotto on Heinolan Eläinlääkäriaseman tiloissa, mutta muutoin Nieminen toimii itsenäisesti. Esimerkiksi hammasröntgeniä varten voi varata jatkohoitoajan samasta aulasta Heinolan Eläinlääkäriasemalle. Tarvittaessa potilas voidaan ohjata myös esimerkiksi Lahteen tai pääkaupunkiseudulle eläinsairaalaan laajempien palveluiden piiriin – esimerkiksi luunmurtumien korjaus ei onnistu Heinolassa. Niemisen vastaanotolla hoituu eläinten perusterveydenhuollon lisäksi mm. kissojen leikkaukset ja lemmikkieläinten hampaidenhoito. Tyypillisimpiä tapauksia ovat mm. iho-ongelmat, korvatulehdukset ja ruoansulatukseen liittyvät vaivat. Potilaiden enemmistö on ollut kissoja ja koiria, mutta mukaan mahtuu toki paljon muitakin eläimiä.

-Kaneja on käynyt paljon rokotuksilla, ja onpa työssä tullut vastaan yksi käärmekin ja muutama poro, Nieminen paljastaa.

Haastavimpia ovat tapaukset, joita Nieminen ei ole aiemmin työssään kohdannut.

-Eläinlääkärin opinnot ovat hyvin teoriapainotteisia, joten käytännön osaaminen kehittyy hyvin pitkälti varsinaisen työn mukana, Nieminen kertoo.

Haastavuuden vastapainona Nieminen kokee onnistumisen tunteita, kun itselle uusia asia menee hyvin ja oppii uutta.

Helpotusta uusiin tilanteisiin tuo myös muilta eläinlääkäreiltä saatavat neuvot.

-Meillä on vahvat verkostot. Voin kysyä kollegalta esimerkiksi kyyhkysen iho-oireesta, Nieminen kertoo.

Eläinlääketiede kehittyy vauhdilla. Nieminen hyödyntääkin mahdolliset hiljaisemmat ajat vastaanotolla syventämällä ja kehittämällä omaa osaamistaan osallistumalla esimerkiksi alan webinaareihin.

Lemmikkien määrä Suomessa on lisääntynyt. Aivan kuten ihmisilläkin, myös lemmikkieläinten kohdalla tulisi Niemisen sanoin kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Vuosittaisten terveystarkastusten ohella tämä voi pitää sisällään mm. hampaiden ja korvien puhdistusta, painonhallintaa ja ruokavaliosta sekä turkinhoidosta huolta pitämistä. Tärkeintä on kuitenkin Niemisen mukaan kiinnittää jo lemmikkieläintä valittaessa huomiota lajin sekä rodun ominaisuuksiin ja perehtyä lemmikkieläimen pitoon.

-Ja aina jos huomaa jotakin poikkeavaa, kannattaa ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen, hän kannustaa.

KUKA?
Nimi:Jenni Nieminen.
Ikä ja kotipaikka:
30, Heinola.
Ammatti:
Kunnaneläinlääkäri.
Koulutus:
Eläinlääketieteen lisensiaatti.
Perhe:
Puoliso, koira, kissa, kaksi kania ja 600 lihasikaa.
Motto:
Jätän maailman taakseni hieman parempana kuin löysin sen.

FAKTA
Heinolan kunnaneläinlääkäri

Eläinlääkärin tavoittaa numerosta 044 729 7942. Puhelinaika on arkisin klo 8-9. Mikäli puheluun ei vastata, voi vastaajaan jättää viestin.
Vastaanotto sijaitsee osoitteessa Reumantie 2 D.

Kiireellistä hoitoa vaativien eläinten sairastapauksissa voi soittaa eläinlääkäripäivystykseen arki-iltaisin klo 16-8 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä. Päivystysnumeroita on kaksi: 0600 39 2120 / hyötyeläimet ja hevoset ja 0600 39 2121 / lemmikit.

Teksti ja kuvat: Jussi Varjo HU

Jaa tämä:
Kategoria: Kuukauden vieras