Heinolan Ladun 54. toimintavuosi alkaa lähestyä päätöstään. Tämän vuoden aikana olemme järjestäneet useampia onnistuneita tapahtumia. Yhtenä päätapahtumistamme syyskuun viimeinen sunnuntai keräsi Juustopolku -reitille mukavan osallistujamäärän. Linja-auto kyydein reippailemaan lähti 155 ulkoilijaa. Sää suosi ja sade kiusasi vain hetkellisesti. Seppo Rautiainen kirjoitti aiemmin tänä syksynä Heinolan Uutisissa oivan kuvauksen tämän reitin historiasta ja miten Juustopolku saatiin uuteen käyttöön talkoovoimin. Juustopolku reittinä lähes nykyisessä muodossaan koevaellettiin 41 vuotta sitten ja tästä kuluneesta ajasta voi hyvin päätellä reitin rakentamiseen ja ylläpitoon käytettyjen talkootuntien ja työn määrään. Se on iso. Reitti on varsin tunnettu myös Heinolan ulkopuolella. Itse liikun Juustopolulla mieluiten jalan, taitavammat maastopyörillä.
Syksyn toimintamme on ollut varsin vireää myös viikkotasolla: maastopyöräilyä keskiviikkoisin, Frisbeegolfia torstaisin ja polkujuoksua erillisen ilmoittelun mukaan. Varsinkin frisbeegolf on savuttanut vankan suosion latulaisten keskuudessa. Ennen jouluun rauhoittumista järjestämme latulaisten kesken perinteiset pikkujoulut viikolla 50. Ohjelmassa on jälleen puuroa, kahvittelua ja yhteislauluja. Sunnuntaina 15.12 hiljennymme yhteistyössä Heinolan seurakunnan kanssa Laavuhartauteen Tähtiniemen laavulla. Toivoakseni vuosi vaihtuu lumisissa merkeissä ja tammikuussa maa on valkoinen, jolloin pääsemme pyörittämään voiteluiltoja Peltosen suksitehtaalla. Uskallan luvata suksien voiteluiden hintojen olevan kohtuulliset ja työ tehdään hyvällä ammattitaidolla. Muista siis kaivaa hiihtokapulat ajoissa esille.
Nostona hyvästä seuratoiminnasta haluan tuoda esille Heinolan Iskun painijaoston. Olen päässyt vanhemman ominaisuudessa seuraamaan lapseni harrastamista kyseisessä seurassa. On ollut ilo havaita miten nousujohtoinen ja lasten/nuorten kehitystasoa mukaileva valmennus tukee harrastajien kehityskulkua. Harrastajia ei treenauteta loppuun, vaan rasitustasoa lisätään maltillisesti ikä huomioiden. Nuoret pääsevät myös ”valmentamaan” ja neuvomaan toisiaan. Tästä on aina mukava kuulla tarinoita kotona: ”Opetin pienemmälle harrastajalle vähän salaa muutaman kikan kisoja varten.” Kisoissa oman seuran ja jopa vastustajienkin kannustaminen on itsestäänselvyys. On miellyttävää kuskailla näitä hienosti käyttäytyviä herrasmiehiä Pajulahden treeneihin/leireille. Hyvät käytöstavat kuuluvat olennaisesti painin etikettiin, niin matolla kuin maton ulkopuolellakin. Aikuisena tätä osaa arvostaa suuresti. Pienen paikkakunnan rasitteena ovat rajalliset harrastajamäärät, joista useat lajit kilpailevat. Toivottavasti paini pärjää tässä väännössä hyvin.
Haluan kiittää Ladun aktiivista talkooporukkaa osallistumisestanne niin reittien kunnossapitotehtäviin kuin kaikkien tapahtumien järjestelyihin. Ilman teidän apuanne tällainen Heinolan Ladun kaltainen yhdistystoiminta ei olisi mahdollista.
Vesa Nykänen
Heinolan Latu, puheenjohtaja