Koronarajoitusten jatkuminen aiheuttaa Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoon merkittäviä muutoksia. Kaikki esitykset perutaan 28.2. asti. Kaksi tammikuulle suunniteltua ensi-iltaa siirtyvät syksyyn.

Rouva C. pohjautuu Minna Rytisalon arvostettuun kirjaan Suomen ensimmäisestä naiskirjailijasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Minna Canthista ja tarkemmin hänen nuoruusvuosistaan. Kuinka Minna Canthista tuli Minna Canth tuo näyttämölle modernin, rohkean, hauskan, yllättävän ja raikkaan tulkinnan 28.9.2022 alkaen.

Juhani-näyttämön kantaesitys Kostonkierre saa uuden ensi-iltansa 1.10.2022. Vuosiin 1920 ja 1940 sijoittuvan jännitysnäytelmän keskiössä on Lahti, kasvavan kaupungin puristuksiin jäänyt Reunanpalsta ja sen asukkaiden yritys rakentaa valoisampaa tulevaisuutta ja unohtaa menneiden vuosien varjot.

Molemmista tuotannoista järjestetään kevään aikana Taidetestaajat-esityksiä Päijät-Hämeen 8.- ja 9.- luokkalaisille.

Syksyn esityksiä harjoitellaan painottuen tammi-helmikuuhun. Maaliskuusta alkaen esitysmäärää lisätään suunnitellusta.

Kuitenkin jo helmikuussa Lahden kaupungin kulttuuriohjelmaan kuuluvaa Kolme iloista rosvoa esitetään 17 kertaa alueen 3. ja 4. -luokkalaisille. Se on osa opetusta, joten esitykset toteutetaan osana päivittäistä opetusta ainoastaan erikseen sovituille koululaisryhmille.

Maaliskuun alusta lähtien Kulta, ollaan kotona ja Kolmen iloisen rosvon esitykset ovat nähtävissä kuukauden ajan 2.4. asti, jolloin alkaa Eero-näyttämön remontti. Musikaali Waitress jatkaa esityksiään maaliskuun alusta lähtien koko kevään toukokuun puoliväliin saakka.

Onnellisinta on olla onnellinen ja RÈvolution esityspäivät säilyvät pääosin ennallaan.

Syksyn esitysten myynti käynnistyy 17.3.2022.

Kaupunginteatteri ohjeistaa peruttuihin esityksiin lipun ostaneita tutustumaan teatterin nettisivuille koottuihin ohjeisiin tai ottamaan yhteyttä lipunmyyntiin.

Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Aki Loponen

Jaa tämä:
Kategoria: Kulttuuri