”Lähdettäisiinkö jo kotiin?” Löydän itseni jälleen kerran tästä samasta tilanteesta. Tulen hakemaan lasta päiväkodista, nälkä kurnii, esikoista pitäisi olla kohta viemässä lätkätreeneihin ja illalla olisi vielä se vanhempainiltakin Hienolan koululla. Siellä olisi puhumassa joku lasten kasvatuksen ammattilainen. Jaksaisinkohan mennä? Havahdun ajatuksistani. Juniorilla ei ole mitään kiirettä vaan hän jatkaa keinumista kaverin kanssa. Itselläni alkaa jo hiki valumaan ohimolta, ja mietin, mitähän nuo muut aikuiset ajattelevat, kun en saa houkuteltua viisivuotiasta lähtemään kotiin. Mitä jos lupaisin hänelle jäätelön välipalaksi?
Psykologi Keijo Tahkokallio vieraili Heinolassa luennoimassa Heinolan alueen Lions-klubien järjestämässä ”Uskalla olla lapsellesi aikuinen” -illassa. Tahkokallio kertoo tämän aikakauden tyyliin kuuluvan, että lapsia ohjataan esimerkiksi sanankääntein ”lähtisitkö kotiin” ja ”tulisitko syömään”. ”Kyllähän lapsi lähtee, kun on siihen valmis”, Tahkokallio toteaa. Kyseisellä ohjaustyylillä annamme lapselle vallan valita ja tasoitamme hänen tietään pettymyksiltä ja epämukavilta asioilta. Toisaalta annamme lapselle myös valtavan vastuun. Vastuu ja valinnan vapaus liian varhain, kun lapselle ei vielä ole kehittynyt näitä taitoja, voivat aiheuttaa turvattomuuden tunnetta ja epävarmuutta siitä, mitä häneltä odotetaan. Lapsen silmissä me aikuiset voimme menettää auktoriteettiasemamme, jolloin lapsen on vaikea luottaa meihin ja siihen, että tarjoamme turvaa ja ohjausta. Tapa, jolla lasta tulisi ohjata, on Tahkokallion mukaan ystävällisen käskevä. Kun ohjaamme lasta rohkeasti, lempeällä äänensävyllä ”lähdetään kotiin” tai ”tule syömään”, lapsi tuntee, että pidämme hänestä huolta ja hän on turvassa ja rakastettu.
Ohjatessamme lasta lempeästi mutta jämäkästi, saatamme saada lapselta vastustusta ja tunteen purkauksia. Näissä tilanteissa me aikuiset kyllä kestämme lasten tunteen, ja tehtävänämme on pysyä itse rauhallisena ja kannatella lapsi tunteen yli. Voimme sanoittaa lapselle ”huomaan, että sinua harmittaa ja se on ihan ok, mutta nyt kello on jo niin paljon, että meidän täytyy lähteä kotiin”.
Vaikka lapsi onkin Tahkokallion mukaan itseohjautuva syntymästään asti, meidän aikuisten tehtävä on hillitä lasta. Lapsi kykenee ohjaamaan itseään vasta noin 25-vuotiaana, jolloin aivojen etuotsalohko on kyllin kehittynyt. Etuotsalohko vastaa tunteiden ja käyttäytymisen säätelystä. Tähän saakka lapsemme tarvitsevat meitä aikuisia tuekseen.
Selkeä ohjaus, rajat ja säännöt ovat olennaisia lapsen kehitykselle. Ne luovat turvallisuuden tunnetta ja auttavat lasta ymmärtämään, mitä häneltä odotetaan. Rajojen asettaminen ei tarkoita, että rajoittaisimme lapsen vapautta, vaan näin luomme turvallisen ja ennakoitavan ympäristön, jossa lapsi voi kasvaa ja kehittyä. Kun asetamme rajoja, osoitamme lapselle, että välitämme hänestä ja haluamme hänen parastaan. Rajat auttavat lasta oppimaan vastuullisuutta ja itsehillintää, jotka ovat tärkeitä taitoja myös aikuisuudessa.
Toisinaan vanhemman rooli voi tuntua todella rankalta. On rohkeutta pyytää apua ja tukea, jos omat keinot eivät riitä. Apua voi saada ystävän kanssa käydystä keskustelusta tai alan ammattilaiselta. Arjen haasteisiin voi hakea tukea ja neuvoa esimerkiksi Sujuvan arjen lainaamosta tai hyvinvointialueen Arjen tuen palveluiden perheohjauksesta.
Perhekoutsi Miia Salonen
Sujuva arki, Heinolan kaupunki
