Vierumäen hotellit kirjasivat vuoden 2021 lopulla huikeita kasvulukuja ja useissa matkailukohteissa päättynyt vuosi oli historian paras. Korona kyykytti kuitenkin useita alan yrityksiä.
Koronavuosi 2021 jää matkailussa muistoihin hyvin kaksijakoisena.
Yöpymisvuorokausissa Heinolassa kirjattiin peräti 53,8 prosentin suuruinen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna ja erityisen hyviä kuukausia olivat heinä-, loka- ja joulukuu. Vuoden viimeisenä kuukautena yöpymisiä kirjattiin 9.600, joista vain 100 oli ulkomaalaisia. Kasvua edelliseen vuoteen oli kuitenkin peräti 76,1 prosenttia.
– Erinomainen kasvu selittyy sillä, että Vierumäen hotellit avautuivat kesällä ja ne vetivät upealla tavalla väkeä. Vuonna 2020 molemmat hotellit olivat pois käytöstä, sanoo Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman.
Koko vuonna 2021 Heinolassa kirjattiin yöpymisiä 158.000. Ulkomaalaisten osuus putosi 3.600 yöpymisellä ja oli siten lähes 30 prosenttia pienempi kuin vuonna 2020, joka oli ensimmäinen koronan kansainvälistä matkailua kurjistanut vuosi.
Useat matkailualan yritykset, kuten Harjupaviljonki ja Siltasaari, tekivät vuonna 2021 historiansa parhaan tuloksen. Päivämatkaolijoiden lukumäärä kasvoi Heinolassa mukavasti.
Jatko vaikuttaa hyvin lupaavalta
Vierumäen ja koko Heinolan majoituslukujen voidaan ennustaa kasvavan jatkossa, sillä etenkin Vierumäen investointien ennakoidaan tuovan merkittävästi lisää väkeä pikkukaupunkiin.
– Matkailun arvomaailma on muuttunut korona-aikana paljon koko Päijät-Hämeen maakuntaa suosivaksi. Meillä riittää täällä luonto- ja kulttuurikohteita ja tapahtumien kirjo on sekä kasvussa että monipuolinen, Raija Forsman toteaa.
Korona rokottaa ainakin alkaneen vuoden kahta ensimmäistä kuukautta, mutta sen jälkeen etenkin kotimaan matkailun odotetaan elpyvän. Vuodesta 2023 tullee maakunnan matkailun huippuvuosi, sillä Salpausselän Kisat täyttää 100 vuotta, Kalevan Kisat ja Ironman MM-kisat järjestetään Lahdessa, ja Iitin moottoriradan odotetaan toimivan jo täysillä.
– Lisäksi lukuisia tapahtumia vuosilta 2020, 2021 ja 2022 on siirretty vuodelle 2023, sanoo Raija Forsmaan.
Ja lisää vauhtia matkailuun tuo vuonna 2024 Vierumäelle valmistuva kylpylä, jonka operaattorina toimii Holiday Club. Seitsemässä paikassa ympäri Suomea ja Ruotsin Falunissa toimiva Holiday Club on jo tuonut Vierumäelle lisää uutta matkailijamassaa mikä kesällä 2021 näkyi erityisen hyvin myös golfkentillä. Classicilla, Cookella ja Coachilla pelattiin yhteensä lähes 70.000 kierrosta.
Positiiviset muistijäljet
Lahti Regionin hallituksen puheenjohtajan, Vierumäki Sports Oy:n toimitusjohtajan Peter Gabrielsson mielestä kotimaa on selkeä nettovoittaja koronapandemian aikana.
– Ollaan saatu ympäri Suomen valtava määrä uusia asiakaskokemuksia ja positiiviset muistijäljet toimivat matkailussakin aina, sanoo Gabrielsson.
Pandemian päätyttyä kotimaan matkailu saattaa Peter Gabrielssonin mukaan dyykata eli menettää asemiaan, sillä osa kansalaisista kaihoilee jo ulkomaille.
– Kotimaan matkailulla on kuitenkin kaikki edellytykset säilyttää asemansa ja meillä on mahdollista myös kehittää toimintaa. Esimerkiksi luontomatkailussa olemme saksalaisiin kotimaan matkailijoiden verrattuna todella paljon jäljessä, vertaa Gabrielsson.
Lahti Region panostaakin jatkossa entistä enemmän myös uusien kotimaisten kohderyhmien hakuun.
Kotimaan matkailua auttaa jatkossa kansakunnan vaurastuminen. Suomalaisilla ei ole koskaan ollut yhtä paljon varoja tileillään kuin nyt.
Raija Forsman muistuttaa, että amerikkalaisen CNN kanavan suorittama Lahden alueen valinta matkailun huippukohteeksi sekä parasta aikaa menossa oleva äänestys Euroopan huippukohteista, jossa Lahden alue on myös mukana, edesauttavat ulkomaalaisten matkailijoiden houkuttelua, kun pandemia menettää merkitystään.
– Olemme koko ajan tehneet työtä myös Venäjällä. Muidenkin maanosien osalta olemme hyvässä valmiudessa, kun kansainvälinen matkailu jälleen käynnistyy, korostaa Raija Forsman.
Teksti: Jari Niemi