Vaikka elämme vasta 2020-luvun alkupuolta, on kyseessä varmastikin ylivoimaisesti synkin vuosikymmen sitten maailmansotien. Ilmastonmuutos, koronapandemia, Ukrainan sota… Listaa käytännössä meidän kaikkien elämään vaikuttavista kriiseistä voisi ikävä kyllä jatkaa vaikka loputtomiin. Pessimisti saattaisi ajatella Arttu Wiskarin biisin sanoin, tässäkö tää oli? Yleinen mieliala laskee, kun kriisi toisensa jälkeen joudumme kohtaamaan uusia haasteita. Huoli omasta ja läheisten jaksamisesta kasvaa, puhumattakaan tulevien sukupolvien edellytyksistä elää hyvää elämää heille jättämiemme velkakuormien ja muiden ongelmien alla. Toki kaiken synkistelyn keskellä on muistettava, että me täällä Suomessa ja suurimmassa osassa rikkaita länsimaita olemme päässeet hyvin vähällä. Meillä eivät pommit putoile niskaan ja ruokahuolto pelaa, ihmisoikeuksista ja niiden kunnioittamisesta puhumattakaan. Siltikin takaraivossa jäytää pelko ja epävarmuus siitä, mitä seuraavaksi?
Vanhemmat sukupolvet osaavat varmasti asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, ovathan monet heistä kokeneet lukuisia kriisejä elämänsä aikana. Mutta entä nuoremmat, jotka ovat viettäneet suhteessa isomman osan elämästään näiden viimeisimpien koko maailmaan vaikuttaneiden uhkakuvien varjossa? Tätäkö tämä on, kriisiä toisensa perään ja yltiöpäiseen kulutukseen hurmioituneen ihmiskunnan itsensä ja diktaattorin elkein käyttäytyvien valtionpäämiesten jälkien siivoamista? Kaiken tämän keskellä vahvimmatkin yksilöt tuntevat varmasti voimattomuuden tunnetta, puhumattakaan jo valmiiksi heikommassa asemassa olevista. Usko huomiseen joutuu toden teolla koetukselle, kun lukee tai katsoo uutisia meiltä ja maailmalta. Ilman Ukrainassa käytävää sotaakin lieneekö lähihistoriassamme olleen ainuttakaan päivää, jolloin jossain päin maailmaa ei olisi räjähtänyt ihmisen tarkoituksella räjäyttämä pommi surmaten tai vähintään vammauttaneen täysin viattomia ihmisiä?
Onneksi niin kauan kuin maapallolla on elämää, on myös olemassa toivoa. Vaikka ajatus kuulostaa hyvin kliseiseltä, pitää se täysin paikkansa. Luojan kiitos, että pessimistien vastapainoksi on olemassa optimisteja, jotka muistuttavat, että on sitä ennenkin selvitty. Ihminen kykenee vaikka mihin, jos hän vain saa kimmokkeen siihen. Ja nyt näitä kimmokkeita on ilma sakeana, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Ja ennen kaikkea, Pave Maijasen Pidä huolta -biisin sanoja mukaillen, pidetään huolta paitsi itsestä, myös kaikista muistakin luontoa myöten. Yhdessä toinen toistamme tukien, selviämme kaikesta mitä tiellemme sattuukaan osumaan.
Jussi Varjo
Kirjoittaja on Heinolan Uutisten päätoimittaja.
