Ultra Bran klassikko “Minä suojelen sinua kaikelta” jäi kesän keikoilta monen mieleen – ehkä myös Päijät-Hämeen alueellisen vastuumuseon, Lahden museoiden väelle. Suojelu on tärkeää, mutta kaikkea ei silti tarvitse säilöä ikuisesti.
Vaikka me Sillanpäät olemmekin vannoutuneita bluesmiehiä, oli Ultra Bran paluu kesän festarilavoille virkistävä kokemus. Kertosäe jäi soimaan päähän – ja ilmeisesti myös museoväen korviin, sillä paikallislehdistä saimme lukea, että vastuumuseo vastustaa Vierumäen 1980-luvun alussa valmistuneen Country Clubin, alkuperäiseltä nimeltään SVUL:n koulutuskeskuksen purkamista.
Heti alkuun on toki todettava, ettei meillä ole mitään suojelua vastaan – kuten kuuluu aina kohteliaasti todeta.
Rakennus on meillekin jossain määrin merkityksellinen: se tarjosi toiselle meistä työpaikan viideksi vuodeksi ja parhaat työkaverit, mitä voi toivoa. Silti – emme lämpene säilyttämiselle. Rakennukset ovat aikansa lapsia, ja aika on ajanut niistä ohi. Niiden arkkitehtuuri ja käyttötarkoitus eivät enää vastaa nykyisiä tarpeita – eikä niistä tule uutta vetovoimatekijää Vierumäelle. Joutaa mennä.
Luotetaan siihen, että Vierumäen omistajat ja johto osaavat luoda tilalle jotakin uutta – jotakin, joka voi aikanaan kasvaa suojelun arvoiseksi. Kuten opiston ikoninen Kaskelan päärakennus, joka parhaillaan odottaa mittavan peruskorjauksen alkua.
Myös Heinolan kaupunkialueella on useita kohteita, joilla on perustellusti suojelullisia arvoja. Mutta lainvoimainen suojelupäätös ei vielä tarkoita, että suojelu todella toteutuu. Ongelmana ei useinkaan ole halun puute, vaan rahan vähyys. Vaikka vastuu suojelusta kuuluu rakennuksen omistajalle, taloudelliset realiteetit estävät monen hyvän päätöksen toteutumisen. Näitä surullisia esimerkkejä löytyy valitettavasti useita viime vuosikymmeniltä.
Tilannetta voisi kuvailla vanhalla sanonnalla: “Leikkaus onnistui, potilas kuoli.”
Siksi olemme pohtineet, voisiko suojeluprosesseihin kehittää kestävämmän mallin.
Ehdotamme elinvoimaisen suojelun mallia – lähestymistapaa, jossa suojelupäätöksiä ei tehtäisi vain kulttuurihistoriallisista syistä, vaan myös elinvoiman ja tulevaisuuden näkökulmasta. Päätöksenteon yhteydessä tulisi arvioida, miten kohteen säilyttäminen voi tukea myös alueen elinkeinoelämää ja taloudellista kestävyyttä. Näin suojelu ei olisi vain menneisyyden varjelemista, vaan myös tulevaisuuden rakentamista.
Kaupungissamme toimii myös pieni mutta sinnikäs joukko, joiden erityisenä harrastuksena on laatia oikaisuvaatimuksia ja valituksia – useimmiten hieman heikolla menestyksellä. Mutta ajatellaanpa positiivisesti: ilman näitä toimeliaita tyytymättömiä saattaisi jokin epäkohta jäädä huomaamatta. Ehkä juuri heidän ansiostaan kaupunkimme pysyy hereillä – valppaana, joskin toisinaan hieman väsyneenä.
Sillanpäät
