(Pieni kertomus pienestä asiasta, joka voi olla maailman suurin.)
Vihaan sinua! Vihaan sinua! huusi Pera naama punaisena ja katseli itseään peilistä. Hän kallisti päänsä ihan peiliin kiinni, veti takaisin kauemmaksi ja katsoi taas ihan läheltä. Epätoivoinen ilme kasvoi silmissä ja kasvot alkoivat kiiltää entisestään. Hän haroi otsatukkaansa taaksepäin ja voihkaisi alistuneesti. Elämä on tyhmää ja onnetonta, niin se on. Ei mitään järkeä. Tyhmää.
Pera oli yksin huoneessaan lukitun oven takana. Rammstein hakkasi kovaa heviä koko orkesterillaan. Seinistä resonoi basso aina munaskuihin asti. Iho nousi kananlihalle ja sisäinen tuuli värähteli paidan alla. Pera halusi olla yksin. Niin saamarin yksin!
Hänen silmänsä iskivät säröjä peiliin ja leimusivat pyhää vihaa koko maailmaa kohtaan. Ensimmäinen koulupäivä tänä syksynä tulossa ja koko maailma romahti kerralla. Opettaja oli lähettänyt istumapaikat Wilmassa ennakkoon ja Sini-Kukka istuisi hänen vieressään käytävän toisella puolella. Juuri sillä puolella, kun ei olisi tarvinnut. Pera kiemurteli pelkkää ajatustakin. Sini-Kukka näkisi finnin ja voisi naureskella sille koko tunnin ajan. Hän ei kestäisi!
Pieni pirullinen finni loisti kuin paloauton hälytysvalo hänen nenänsä pielessä. Se oli kerännyt keltaista tahmaa nuppiinsa ja säteili kipua koko vasempaan poskeen. Se kasvoi kraatteriksi kuin purkautumassa oleva tulivuori. Hän hikoili ja katsoi syrjäsilmällä peiliin kallistellen päätään puolelta toiselle. Finni oli ja eli ihan omaa maailmaansa hänen naamassaan. Se oli kurjaa.
Eka koulupäivä olisi edessä. Olli ja Juuso olivat hänen parhaat kaverinsa ja haluaisivat hänet kuitenkin mukaansa pihatelineille välitunnilla. Ei oltu paljon nähty koko kesänä. Olisi paljon juteltavaa ja Pera olikin odottanut kavereitten tapaamista innolla. Hän kyllä tunsi kaverinsa, jotka eivät olisi voineet olla huomauttelematta hänen komeasta nenästään. Hän ei kestäisi olla silmätikkuna. Inhottava finni. Kuulemma kuuluu teini-ikään, mutta se ei lohduttanut. Ja vielä naamassa. Kaikkien katsottavana. Voi saamari! Elämä on epäoikeudenmukaista. Kyllä hän sille vielä näyttäisi!
Pera jatkoi itseinhoaan finniä kohtaan peilin edessä ja tarkasteli naamaansa. Finni punoitti entistä enemmän. Naama oli hiestä kiiltävä ja oikein edustava. Finni oli kasvanut! Voi itkujen kevät! Se ei lähde koskaan!! Hän ei voinut mennä kouluun. Mitä äiti sanoisi. Ei kirjoittaisi poissaololappua finnin takia. Kehottaisi vaan olemaan miehekkäästi. Sehän olisi vain finni ja niitä olisi kaikilla ysiluokkalaisilla. Eikä ole! Eri asia!
Koko armaan kesän Pera oli odottanut, että koulu alkaisi ja hän saisi nähdä Sini-Kukan. Tyttö oli ollut isovanhempiensa luona loman eivätkä he olleet tavanneet. Odotuksen aallot löivät hänen ylitseen kuin hyökyaalto, vaahdoten. Hän tunsi sydämensä lyönnit paitansa alla ja sykkeen pompahtelun jännityksestä. Hän ei ollut koskaan koko elämänsä aikana tuntenut ketään kohtaan tunteita, jotka painoivat niskaa ja nostivat päätä samaan aikaan. Oliko hän rakastunut? Tällaistako se olisi ja tulisi olemaan? Kuka jaksaisi?
Pera ei ollut koskaan rakastunut aikaisemmin. Hän ei tiennyt eikä osannut pelata rakkauden peliä, joka muuttui ja muutti suuntaansa vähän väliä. Jos se olisi näin rankkaa olisi parasta pelata vaan jalkapalloa.
Sini-Kukka oli tullut päivää ennen koulun alkua kotikulmille ja oli heti instannut hänelle. Tyttö oli iloisen tuntuinen ja odotti jälleennäkemistä pitkän kesän jälkeen. ”Olisi ihanaa, jos oltaisiin samalla luokalla”, hän sanoi. ”Odotan ekaa koulupäivää ja sun näkemistä”, hän jatkoi. Ei ollut lukenut Wilmaa.
Pera meinasi kuolla. Hän ei voisi nähdä Sini-Kukkaa, ei naamalla, jossa iso punakeltainen finni loisti kuin majakka nenän pielessä. Vaikka sitä puristeli ja paineli, tilanne vain paheni. Hän päätti, ettei menisi kouluun ollenkaan. Hän tunsi sairastuneensa raukkamaisesti. Polttava halu ajoi häntä takaa koko aamun. Sini-Kukka! Jos hän ei menisi kouluun varmasti Jarre B-luokalta käyttäisi tilannetta ja nappaisi tytön hänen punoittavan naamansa edestä. Voi saamarin saamari. Elämä on vaikeaa, epäoikeudenmukaista ja painostavaa…
Pera katseli peiliin ja tunsi, miten suuret kyyneleet alkoivat virrata pitkin poskia. Säälittävää!
Pienestä asiasta voi kasvaa maailman suurin asia ja katastrofi.
Teksti: Raija Saarela
Kuva: Pixabay.com
