Taiteilija työnsä äärellä. Milla Hokkanen kertoo piirtävänsä paljon digitaalisilla välineillä.
Kuva: Jussi Varjo

Heinolalaisen Milla Hokkasen kädenjälkeen on päässyt tutustumaan myös juuri päättyneessä näyttelyssä Heinolan kaupunginkirjastolla. 

Jo pienestä pitäen taidetta harrastanut Hokkanen tekee sarjakuvien ohella muun muassa muotokuvia, hahmosuunnittelua, animaatiota ja kuvituskuvia. Vapaa-ajallaan Hokkanen kertoo piirtävänsä paljon digitaalisilla välineillä, mutta opinahjossaan Kaarisillassa hänen tekemistään töistä lähes kaikki on perinteisesti piirretty, maalattu tai muotoiltu. Parhaillaan 22-vuotias Hokkanen suorittaa toista vuotta kuvallisen ilmaisun tutkintoa Kaarisillassa. Tätä ennen Hokkanen on opiskellut taidetta Heinolan kuvataidekoulussa ja Kannaksen lukion kuvataidelinjalla (nyk. Gaudian lukio).

Inspiraatiota nuori taiteilija kertoo saavansa etenkin populaarikulttuurista, kuten elokuvista.

-Siksi minulta löytyy runsaasti fanitaidetta. Se on kuin hatunnosto lähteen tekijöille, Hokkanen sanoo.

Jo syksystä 2021 lähtien Heinolan Uutisissa julkaistujen Heinola-aiheisten sarjakuvien ideat kumpuavat ympäröivästä arjesta.

-Ideani sarjakuviin lähtevät kysymyksistä, kuten mitä juttuja mihinkin kuukauteen liittyy tai mitä paikkoja tai tapahtumia Heinolassa on. Sitten vain kuvittelen, miten päähahmoni voisi yhdistää niihin, Hokkanen kertoo.

Vaikeinta sarjakuvien teossa on Hokkasen itsensä mukaan sarjakuvan suunnitteluvaihe.

-Jään helposti jumiin yksityiskohtiin, esimerkiksi minkä nimisiä katuja Heinolassa on ja mistä ne tunnistaa.

Kaupunginkirjastolla maaliskuussa esillä olleessa näyttelyssä Piirrokset – kynä ja paperi oli esillä erilaisin piirtovälinein toteutettuja tutkielmia ihmisistä, eläimistä ja esineistä. Kyseessä oli Hokkasen ensimmäinen yksityisnäyttely. Aiemmin Hokkasen töitä on ollut esillä yhteisnäyttelyissä osana Heinolan kuvataidekoulun näyttelyitä kirjastolla. Tällä hetkellä taiteilijalla ei ole suunnitteilla toista yksityisnäyttelyä.

-Vaikea sanoa, tuleeko toista yksityisnäyttelyä vielä tänä vuonna. Se jää nähtäväksi. Linjani ryhmänäyttelyitä on ainakin tulossa keväällä Helsingin Galleria Art Kaarisiltaan, Hokkanen paljastaa.

Milla Hokkanen unelmoi urasta taiteilijana.

-Unelmani olisi elättää itseni taiteen tekemisellä ja olla osana laajempia luovan alan projekteja. Pienempänä haaveena olisi oma studio, Hokkanen sanailee.

Teksti: Jussi Varjo HU

Jaa tämä:
Kategoria: Kulttuuri