Taksiveneen tarkka pituus on 11,98 metriä ja leveyttä sillä on 1,5 metriä. Risto Turunen (takana) ja Juha Kukkonen ovat kunnostaneet venettä alkavalle kesäkaudelle.

Heinolan Laivaosakeyhtiö haluaa näyttää kaupunkia myös vesiltä käsin. Heinolan Uutiset testasi uuden pääasiassa ryhmille tilausliikenneperiaatteella toimivan aluksen.

Ilma on mukavan lämmin ja Kymenvirta kylpee auringossa. Veden pinta on täydellisen tyyni. Tässäpä erinomaiset puitteet Heinolaan rantautuneen taksiveneen koeajoon.

Heinolan Laivaosakeyhtiön toimitusjohtaja Juha Kukkonen ja laivuri Risto Turunen ovat kunnostaneet taksivenettä alkanutta kesää varten. Kukkonen hankki veneen jo viime vuonna Hämeenlinnasta eräältä safariyrittäjältä.

-Kun näin veneen, ihastuin heti siihen. Se oli pakko hankkia, sanoo Juha Kukkonen.

Taksivene on alun perin toiminut Tenolla jokiveneenä ja siitä käsin on narrattu Tenon muhkeita lohisaaliita. Lähes 12 metriä pitkään ja 1,5 metriä leveään veneeseen mahtuu peräti 20 matkustajaa kuljettajan lisäksi.

-Heinola on vesistörikas kaupunki ja sen takia ajattelen, että tämä soveltuu erinomaisella tavalla maisemien katseluun veneestä käsin, sanoo Juha Kukkonen.

Laivuri Risto Turunen lisää, että veneellä pääsee vesistössä moniin sellaisiin paikkoihin, joihin ei isommilla aluksilla kannata edes yrittää. Niinpä taksiveneellä tehdään tilauksesta tuntitaksalla opastettuja saariretkiä, parin tunnin kiertoajeluja. Kohteina ovat mm. Hankosaari ja Sulkavankoski.

Sadekelin yllättäessä taksiveneestä löytyy kaikille matkustajille sadetakit.

-Kimolan kanavalle tällä ajaa jopa alle tunnissa, mutta sinne mennään jatkossakin M/S Pyhäjärvellä, toteaa Risto Turunen.

Testiajossa taksiveneen maksiminopeudeksi saatiin 23 km/h, mikä yllätti 34 vuotta Heinolan vesillä liikkuneen laivurinkin. Vene liikkuu 50 hevosvoiman moottorilla ja sitä kuljettamaan on kouluttautunut kolme Heinolan Laivayhtiön rekrytoimaa henkilöä.

Kovia odotuksia

Juha Kukkosella on kovia odotuksia tulevasta kesästä. Pari viime kesää ovat olleet veneilyssä heikompia yksinomaan koronan takia. Nyt pandemia osoittaa helpottamisen merkkejä ja lisäksi Heinola on kohentanut tuntuvasti sataman aluetta.

-Taksiveneen laituripaikka on Maitiaslahdella, mutta tilausten mukaan sillä ajetaan tarvittaessa satamaan tai muillekin laituripaikoille, selvittää Juha Kukkonen.

Odotuksia ladataan myös Laivaosakeyhtiön ykkösaluksen M/S Pyhäjärven tulevaan kesään.

-Viime vuonna matkustajia oli 1.764 ja teimme peräti 90 matkaa Kimolan kanavalle. Lisäksi kävimme Vuolenkosken torilla useamman kerran. Kalkkisiin oli vain kaksi tilauskyytiä, kertoo Risto Turunen.

M/S Pyhäjärvi kuljetti ennätyskesänä 2019 1.900 matkustajaa. Laivaan mahtuu  maksimissaan 55 matkustajaa.

-Tulisi vain lämmin kesä, huokaa Juha Kukkonen.

Teksti ja kuva: Jari Niemi HU

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset