Kuva: Tamara de Armas Duran

Heinolan kansalaisopistossa monelle tutuksi tullut Tamara de Armas Duran on espanjalainen tanssitaiteilija, tanssinopettaja, koreografi ja valmentaja, joka tuo Heinolaan iloa, liikettä ja elämänrytmiä sekä ripauksen espanjalaista lämpöä ja tanssin rytmiä.  

Armas Duran muutti Suomeen rakkauden perässä.
– Muutin Suomeen, koska puolisoni on suomalainen, hän kertoo.

Kuten arvata saattaa, sopeutuminen uuteen kotimaahan ei ollut aivan yksinkertaista. Espanjan aurinko vaihtui suomalaisiin talviin ja tuttu kulttuuri uuteen ympäristöön.
-Alussa vaikeinta oli ehkä yksinäisyys ja uuden kulttuurin opettelu. Jätin taakseni perheen, ystävät ja tutun elämän, joten kaikki piti aloittaa alusta.

Suomen kieli oli alkuun iso haaste, mutta Armas Duran päätti ottaa sen haltuun päättäväisesti.
– Kävin intensiivikurssin suomen kielessä. Nyt olen iloinen, etten luovuttanut.

Talvet ovat yhä haastavia, mutta ajan mittaan myös kylmistä ja pimeistä ajoista on löytynyt omat valonpilkahduksensa.
– Luen, virkkaan, vietän aikaa ystävien kanssa. Olen löytänyt keinot nauttia myös talvesta.

Tanssi on elämänmittainen rakkaus

Tanssi ei ole Armas Duranille pelkkä työ, vaan elämäntapa.
– Olen tanssinut koko elämäni. Jo lapsena rakastin esiintyä ja järjestin pieniä tanssi- ja teatteriesityksiä perheelle ja ystäville.

Erilaisia tyylejä on kertynyt vuosien varrella paljon, mutta yksi on ylitse muiden:
– Itämainen tanssi vei sydämeni heti alusta asti, ja siitä on tullut päätyylini.

Tanssiopettajan työn ohella Armas Duran myös esiintyy aktiivisesti. Hän tekee koreografioita, ohjaa esityksiä ja valmentaa show-tiimiä, joka nousee lavalle erilaisissa tapahtumissa.
– Teen myös yksityisvalmennuksia kilpailuihin tähtääville tanssijoille. Lisäksi ohjaan erilaisia liikuntatunteja, kuten Barre-tunteja, ja järjestän tanssihetkiä myös yksityistilaisuuksiin, kuten polttareihin tai syntymäpäiville.

Tunneillaan hän haluaa madaltaa kynnystä tulla mukaan.
– Tanssi on kaikille – iästä, taustasta, kehonmuodosta tai sukupuolesta riippumatta. Juuri sitä varten me opettajat olemme olemassa, ohjataksemme ja kannustaaksemme.

Tanssin merkitys ulottuu pintaa syvemmälle:
– Tanssi on liiketerapiaa: se tuo iloa, auttaa virittäytymään omaan kehoon ja tunteisiin, parantaa oloa ja luo yhteyden toisiin ihmisiin. Tanssin kautta voi löytää uudenlaista voimaa ja iloa arkeen.

Tanssi kuuluu kaikille – myös miehille

Vaikka tanssitunnit ovat usein naisten suosiossa, Armas Duran toivoo näkevänsä yhä enemmän miehiä mukana.
– Latino-tunneillani on ollut toisinaan myös miehiä – ja he ovat aina tervetulleita. Tanssi ei tunne sukupuolirajoja.

Armas Duran korostaa, että hänelle tanssinopetuksessa ei ole kyse pelkästään taiteellisesta työstä, vaan kokonaisvaltaisesta hyvinvointityöstä.

Tunneillaan hän painottaa turvallisen ja avoimen ilmapiirin luomista.
– Haluan, että tunneillani jokainen voi kokea tanssin ilon ja löytää oman tapansa liikkua. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita, riippumatta sukupuolesta, taustasta tai ilmaisun tavasta.

Kieliopetuksessa kulttuuri elää mukana

Armas Duran ei ole pelkästään liikunnan ja tanssin asiantuntija. Hän on myös kielitaituri, joka opettaa omien sanojensa mukaan enempi harrastusmielessä espanjaa kansalaisopistossa. Kielten opiskelu on ollut Armas Duranille aina luontaista.
– Koulussa opin englannin helposti, ja lukiossa opiskelin myös ranskaa, latinaa ja antiikin kreikkaa.

Hän kertoo opetusmetodinsa perustuvan positiiviseen vuorovaikutukseen ja käytännönläheisyyteen.
– Tunnilla tehdään paljon parityöskentelyä, keskustellaan heti alusta lähtien ja nauretaan yhdessä. Oppiminen saa olla hauskaa.

Espanjan opiskelussa tutustutaan myös kulttuuriin, ruokaan, tapoihin ja juhliin.
– Haluan luoda rennon ja kannustavan ilmapiirin, jossa voi oppia kieltä, tutustua espanjankieliseen maailmaan ja samalla löytää uusia ystäviä.

Kahden kulttuurin sillanrakentaja

Espanjalaisena Tamara de Armas Duran tuo opetukseen omanlaista lämpöä ja energiaa. Kulttuurierot näkyvät arjessa ja työssä – ja niitä hän osaa jo taitavasti navigoida.
– Suomessa ihmiset ovat usein varautuneempia ja lähestymistilanteet vaativat enemmän aikaa, kun taas Espanjassa spontaanisuus ja avoin ilmaisutapa näkyvät heti. Olen kuitenkin oppinut arvostamaan molempia tapoja.

Hänen mukaansa kulttuurien yhdistyminen tuo opetukseen syvyyttä: se auttaa näkemään asioita useista näkökulmista ja tukee erilaisten oppijoiden tarpeita.

Tamara de Armas Duranin energia näkyy niin tanssilattialla kuin kieliluokassa – ja tarttuu helposti ympärillä oleviin.

–Tanssi, kieli, kulttuuri – ne kaikki liittyvät toisiinsa. Niiden kautta voimme kohdata toisemme, ylittää rajoja ja oppia toisiltamme. Sitä haluan välittää työssäni joka päivä, hän tiivistää.

Heinolan rauha ja yhteisö

Armas Duran kokee Heinolan kodikseen.
– Parasta Heinolassa on ehdottomasti luonto. Kauniit ulkoilureitit, kirkkaat vedet ja rauhallinen ympäristö tekevät kaupungista todella viehättävän paikan elää.

Myös ihmiset tekevät vaikutuksen:
– Oppilaani ovat aivan ihania! Monet heistä ovat kulkeneet mukanani jo vuosien ajan, ja heidän tukensa ja lämpönsä tekevät työstäni erityisen merkityksellistä.

Vapaa-ajalla Armas Duran ei juuri paikallaan viihdy – paitsi ehkä hetken virkkuutyön äärellä.
– Nautin luonnossa liikkumisesta, kuten kävelystä, vaeltamisesta ja melomisesta. Rentoudun katsomalla elokuvia, lukemalla, maalaamalla tai pelaamalla videopelejä.

Myös käsityöt ja luonnon tarjoamat mahdollisuudet kiehtovat.
– Olen kiinnostunut uusien asioiden oppimisesta, villiyrteistä ja askartelusta. Harrastan myös seuratansseja ja matkustamista. En pidä siitä, että jään paikoilleni liian pitkäksi aikaa, Armas Duran päättää.

Heinolan Uutisten kustantaja Jyränkölän Setlementti ylläpitää Heinolan kansalaisopistoa. 

Teksti: Jussi Varjo HU

Jaa tämä: