Mika Anttonen ohjaa jatkossa tuloksista  osinkoja sopimuskumppaniksi tulleille lajiliitoille.

Suomen tunnetuin urheilun tukija, öljykaupalla vaurastunut ST1:n pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja, Mika Anttonen on päättänyt palauttaa Heinolan Vierumäellä sijaitsevan Suomen Urheiluopiston alueen toiminnallisesti tukevasti juurilleen.

Anttonen tarttui Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan Matti Nurmisen pyyntöön ottaa haltuun Suomen Urheiluopiston kokonaisuus. Vierumäki Country
Club Oy (VCC) oli ajautunut kassakriisiin.

– Kesällä 2018 muutama kaveri selvitti taustoja. Näin, että siellä oli paljon asioita, jotka ovat kuitenkin korjattavissa. Viittaan tässä esimerkiksi rahoituspuoleen, selvittää Mika Anttonen.

– Syntyi luottamus siihen, että Vierumäki-yhtiöt on palautettavissa juurilleen eli Suomen liikunnan ja urheilun huipulle.

Huomio ytimeen

– Laadimme uuden strategian, jossa painopiste siirtyi sinne, missä alun perin oli oltukin eli huippu-urheiluun, liikuntaan ja koulutukseen. Gryndaaminen ja bisnes eivät ole se juttu miksi Vierumäki on olemassa.

– Perinne, luonto, hiki ja hymy ovat arvoja, joista ammennamme jokapäiväiseen työhön ohjeistusta ja selkärankaa, toteaa Anttonen.

Vierumäki-yhtiöille oli kertynyt 40 miljoonan liikevaihtoon verrattuna kohtuuton 50 miljoonan euron velkakuorma 4,5–5 prosentin keskikorolla. 

Haltuunotto vaati VCC:n rästien maksua, johon upposi noin kolme miljoonaa euroa sekä yhtiön lainojen uudelleen järjestämistä. Mika Anttonen maksoi Nordealle Suomen Urheiluopiston kannatusyhtiön 10,5 miljoonan euron velat ja lainasi vastaavan summan noin puolta pienemmällä korolla omistamansa Keele Oy:n kautta. Vuoteen 2025 ulottuvassa strategiassa kaavailtujen kiinteistöjen peruskunnostamisiin uppoaa jopa 20 miljoona euroa. 

– Reilusti yli 30 miljoonaa euroa joudun käyttämään lainoina ja pääomina.

Koronaviruksen aiheuttama maailmanlaajuinen taantuma aiheutti sen, että VCC ei kyennyt enää ylläpitämään Vierumäki Resort -hotellia, kun varaukset loppuivat ja korkea vuokrataso pysyi ennallaan. VCC ajautui konkurssiin, mikä tiesi lopputiliä kaikkiaan 157 henkilölle. Konkurssi vei menneessään myös suurimman osan VCC:n veloista.

– Uskomme, että kun Vierumäki saadaan rakennettua uudelleen, suurin osa työpaikoista palaa.

 

Tulos lajeille

Vierumäen pelastajaksi Mika Anttonen ei kuitenkaan halua itseään tituleerata.

– Näen tilanteen niin, että minulla oli mahdollisuus ja sitä kautta syntyi myös velvollisuus. Uskon, että moni olisi tehnyt samoin, jos olisi ollut minun tilanteessani. Minulle on tärkeää, että Suomi ja suomalainen elämäntapa menestyvät mahdollisimman hyvin. Elämäntapaan liittyy urheilu, liikunta ja luonto, ja Vierumäellä nämä ovat aika hyvin nipussa.

Sanojensa vakuudeksi Anttonen on sopinut asioista siten, että hän taikka hänen yhtiönsä eivät kuittaa jatkossa Vierumäki Sports Oy:n tuloksesta osinkoja, vaan ne kiertyvät osinkoihin oikeuttavien osakesarjojen mukaisesti yhtiön kanssa yhteistyösopimukset tehneille jääkiekko-, cheerleading-, voimistelu- ja taitoluisteluliitolle.

– Näissä lajeissa meillä on olemassa edellytykset olla maailmanmestareita. Vierumäki tarjoaa puitteet maailmanmestaruustason harjoittelulle ja sinne syntyy myös maailmanmestaruustason osaaminen valmennuksen puolella. Tämä tulee jatkossa varmastikin elämään.

Vierumäki Sportsilla on yhteistyösopimus myös tennisliiton kanssa ja se omistaa Classic- ja Coach-kenttien golfyhtiön osake-enemmistön. Cooken kenttäyhtiö meni Lahden Golfille.

Vierumäen palvelut ovat Mika Anttosen mielestä olleet liiaksi hajallaan. Saavutettavuus ja kulkuyhteydet eri pisteiden välillä sekä opastukset paranevat ja varausjärjestelmät digitalisoidaan.

– Toimenpidelista on pitkä kuin nälkävuosi. Tämä varmasti motivoi henkilökuntaa.

Ystävyyttä ja paheita

Vierumäki on Mika Anttosen mukaan jumalattoman kaunis, suomalaista luontoa parhaimmillaan. Hänen omasta sielunmaisemasta löytyy kuitenkin meri ja ulappa sekä karu saaristo. 

Viime aikoina Anttonen on käynyt Vierumäellä lähes kuukausittain. Heinolasta Anttonen saa monia mukavia mielleyhtymiä. Hän muistaa hyvin nuoruudesta jääkiekkopelit Heinolan Peliittoja vastaan Porvoon Smailen paidassa. Myös kaunis kesäkaupunki ja Apulanta ovat jääneet mieleen.

Ystävyydet ovat Mika Anttoselle ja hänen Anu-vaimolleen hyvin tärkeitä. Heillä on monta perinnettä ystävyyteen liittyen. 

– Lukioluokan poikien kanssa on vuoden 1985 yo-kirjoitusten jälkeen menty syyskuun viimeinen viikonloppu kalaan. Lapsien kummeille olemme järjestäneet 20 vuotta kummien viikonlopun ja opiskelukavereiden kanssa on järjestetty 30 vuotta vappulounas. Ystävyys vaatii aikaa. Ystävyys on kuin kukka. Se vaatii kastelua ja puhetta.

Työpäivät ovat lyhentyneet hallituksen puheenjohtajan paikalle siirtymisen myötä. Päivät täyttyvät lukemisen, pohtimisen ja keskusteluiden kautta. Sieltä löytyvät jutut, jotka puheenjohtaja vie toimivalle johdolle työstettäväksi.

Paheitakin löytyy.

– Olen aika kovaääninen laulamaan, joskus juhlimaankin, mutta koskaan en ole maistanut tupakkaa. Varsinkin nuorempana olin joskus kärsimätön, paljastaa Mika Anttonen.

Jari Niemi HU

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset