Jyränkölän Setlementin Vuoden Ystävä -tunnustus jaettiin Ystävänpäivänä 14.2. jo 26. kerran. Palkitut Hannele Aalto ja Olavi Savutie ovat toimineet setlementissä erilaisissa vapaaehtoistoiminnan tehtävissä jo 10 vuoden ajan. DigiHelppari-toimintaan he lähtivät mukaan heti toiminnan käynnistyttyä Heinolan kansalaispistossa helmikuussa 2019. Tällä hetkellä Aalto ja Savutie toimivat kerran viikossa vapaaehtoistyöntekijöinä DigiHelppari-toiminnassa. DigiHelpparit antavat torstaisin klo 13–14 apua digihaasteissa oleville ikäihmisille Jyränkölän ATK -luokassa.

Perusteluissa tunnustuksen saajia kiitetään rauhallisuudesta, kärsivällisyydestä ja rohkeudesta kohdata uusia asioita. Muiden kannustaminen ja uuden oppimiseen innostaminen mainitaan myös perusteluissa.

DigiHelppari-toimintaa pidetään yhtenä merkityksellisimmistä vapaaehtoistyön muodoista tässä ajassa. Digihaasteisiin törmäävät ihan kaiken ikäiset. Monien arjen kannalta merkityksellisten asioiden hoitaminen on digitaitojen varassa. DigiHelppareina toimiessaan Aalto ja Savutie ovat saaneet laajaa näköalaa digihaasteisiin. He ovat toimineet myös vuosien varrella aktiivisina toiminnan kehittäjinä, kertoo Jyränkölän vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka.

Monille ikääntyneille myös oma rajallinen toimintakyky luo monenlaisia haasteita digilaitteiden käyttöön. DigiHelppareina ollaan kuulijoina, ymmärtäjinä ja tasavertaisina keskustelukumppaneina arjen haasteiden edessä, Naakka lisää.

Vuoden Ystävä -tunnustukset jaettiin Jyränkölän Setlementin Ystävänpäivän karaoketanssien yhteydessä. Samassa tilaisuudessa jaettiin myös hopeiset rintamerkit Sirpa Joonalle, Anja Väli-Toralalle ja Anja Kortesniemelle 10 vuotta jatkuneesta vapaaehtoistyöstä Jyränkölän vapaaehtoistoiminnassa.

Jyränkölän Setlementti kustantaa Heinolan Uutisia.

Kuva: Emma Ahonen / Jyränkölän Mediapaja.

Jaa tämä: