Kirkonkylän kylätalo täyttää 20 vuotta

Kirkonkylän kyläyhdistys tarjoaa vieraille juhlalounaan ja valaa uskoa maalla asumiseen lauantaina 10.6.2023 järjestettävässä kyläjuhlassa. Juhlapuheissa tsempataan kylätoiminnasta innostuneita rakentamaan rohkeasti omanlaista menestystarinaa kotikylään. Nykyisten kylien vahvuudet löytyvät yhteisöllisyydestä, yhteisestä tekemisestä ja uskalluksesta toimia tavanomaisesta poikkeavasti. Heinolan kirkonkylässä kylätoiminta on keskittynyt Kyläpirtin ympärille, jonka talo täyttää 20 vuotta tänä vuonna. Lauantaina Lue lisää…

Yhtenäinen väylä Juustopolulle

Muikkuapajanpuiston ja Penikkasaaren rakentaminen lisää viihtyvyyttä ja ponttoonisilta mahdollistaa uusien tapatumien järjestämisen Heinolan keskustan ja Vierumäen sekä Iitin välillä.  Muikkuapajanpuiston ja Penikkasaaren toukokuussa valmistunut työmaa avaa uuden väylän Paasikiven puiston kevyen liikenteen väylän kautta 17 kilometriä pitkälle Juustopolulle Vierumäkeen tai jopa Iittiin saakka. Kaupunki piti jo päättyneen talven aikana ensimmäisen Lue lisää…

Hallå Heinola!

Heinolan kansalaisopistossa on tuotu ruotsin kieltä näkyvämmäksi vuodesta 2018 lähtien.  Ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa tukevan Svenska Kulturfondenin Hallå! -ohjelma rahoitti vuosina 2018–2021 kaikkiaan kuudella miljoonalla eurolla hankkeita, jotka edistivät elävää monikielisyyttä koulutuksen, tutkimuksen ja kansalaistoiminnan alueilla. Heinolan kansalaisopisto oli vuoden 2018 rahoituskierroksella ainoa ohjelmasta rahoitusta saanut kansalaisopisto.   -Näin Lue lisää…