Kesäteatterin esityskausi päätökseen

Heinolan kesäteatterin esityskausi 2024 päättyi sunnuntaina 28.7. viimeisen esityksen myötä. Sunnuntaisen loppuunmyydyn näytöksen myötä koko kesän katsojamäärä nousi Vielä ehtii -esityksellä yli 20 000 katsojan. Tuottaja Saija Jäppinen on kesän tulokseen tyytyväinen. – Viime vuoteen verrattuna kasvua oli noin kahden prosentin verran. Katsojamäärän lisäksi ilahduttaa myös ryhmämyynnin kasvu Kymenlaakson ja Pirkanmaan Lue lisää…

Heinolan seuraava Unikeko kastetaan lauantaina

Heinolan järjestyksessään 30. Unikeko kastetaan tulevana lauantaina Kylpylän uimarannan perinteikkäässä tapahtumassa. Viime vuoden unikeoksi valitulle Outi Rautkoskelle kastetaan seuraaja, joka paljastuu kaupunkilaisille vasta unikekoa veteen heitettäessä. Alkujaan unikeonpäivän perinne juontaa juurensa Heinolassa aina 1900-luvun alkupuolelle, mutta kylpylälaitoksen toiminnan päättyessä päättyi myös unikeko-perinne, ennen kuin Heinola-Seura käynnisti perinteen uudestaan 1995. Unikeon Lue lisää…

Ilmoita seurasi järjestämästä toiminnasta

Hoi järjestö-/ seuratoimija! Syksy merkitsee monelle uuden harrastuksen aloittamista. Teemme koostetta 21.8.2024 ilmestyvään lehteemme Heinolassa tarjolla olevista harrastusmahdollisuuksista. Keräämme koosteeseen Lähellä.fi -palvelussa julkaistua harrastustoimintaa. Ilmoita toiminnasta maksuttomassa palvelussa tästä linkistä. Voit myös halutessasi ilmoittaa toiminnasta sähköpostitse suoraan toimitukseen, toimitus@heinolanuutiset.fi. Mainitsethan viestissä vähintään seuraavat asiat: Harrastustoiminnan kuvaus Toiminnan järjestäjä Kenelle toiminta Lue lisää…

Kansainvälinen moniottelukilpailu Rakokiven stadionilla

Viime vuonna kisailtu ensimmäinen EuroChallenge -kansainvälinen moniottelukilpailu tuo Nastolan Rakokiven stadionille 20 10-ottelijaa sekä 5 seitsenottelijää. Kisat alkavat keskiviikkona 24.7.2024 klo 14 ja jatkuvat torstaina klo 13 alkaen. Miesten puolella ennakkoon kovin nimi on Viron Rasmus Roosleht, joka oli viime vuonna 23-vuotiaiden Espoon EM-kisojen 10-ottelun 5. ja on tänä vuonna Lue lisää…

Savontie 3:een elävä taidegalleria elokuussa

Savontie 3:n purettava kiinteistö avaa ovensa taiteilijoille ja taiteen ystäville elokuussa. Tuolloin on ainutlaatuinen tilaisuus luoda yhdessä jotakin, mikä säilyy kaupunkilaisten mielissä. Teokset luovat näyttelyn, joka avataan yleisölle ennen purkua. Purettavasta Savontien rakennuksesta tehdään elävä taidegalleria, jossa kuka tahansa voi olla mukana luomassa ja kokemassa taidetta. Näyttelyn aikana on mahdollista kertoa Lue lisää…

Lusin Kylätalolle uusi hankekoordinaattori

Lusin Kylätalo Oy:n hankekoordinaattoriksi on valittu Kyllikki-hankkeesta tuttu lahtelainen tuottaja Erja Hakkarainen.  Hakkaraisen valintaan vaikuttivat hänen monipuolinen työkokemuksensa innovatiivisten projektien johtamisesta, monimuotoisten tapahtumien organisoinnista, monimediaisen markkinoinnin ja viestinnän osaaminen sekä aikaisempi kokemus kehityshankkeiden vetämisestä. Lusin Kylätalo on Hakkaraiselle ennestään tuttu kehittämiskohde, sillä hän on ollut hankekoordinaattorina kehittämässä mm. Lusin kyläkoulupäiväkonseptia Lue lisää…

Heinolassa jyrätään sunnuntaina 18.8.

Heinolassa jyrää -tapahtuman lavalle Maaherranpuistossa sunnuntaina 18.8. nousevat Yona, Jonna Tervomaa ja lapsille päivän avauksena soittava Naattiorkesteri. Suomi-indien kärkinimiin kuuluva Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen albuminsa, jonka myötä käynnistyy myös laaja konserttisalikiertue. Viime kesänä Yona keikkaili ahkerasti eri festivaaleilla läpi Suomen. Hänet nähtiin muun muassa Provinssissa, Ruisrockissa ja Flow Festivalin päälavalla. Lue lisää…

Uudet teet houkuttelevat Heinolan museoihin

Heinolan museokauppoihin on kesän aikana ilmestynyt kaksi tuotetta, jotka enteilevät syksyn uutta näyttelyä. Kaupunginmuseossa on avoinna ajalla 19.10.2024–5.1.2025 teeaiheinen näyttely Teeaika! Teekulttuuria 1700-luvulta nykypäivään, ja näyttelyn kunniaksi on kehitetty omat nimikkoteet Aschanin talon rouvalle Helena Catharinalle sekä Heinolan taidemuseon puodikseen rakennuttaneelle Aleksander Toropoffille. Helena Catharinan asuessa Aschanin talossa 1700-luvun lopulla Lue lisää…

Puolukasta tulossa hyvä sato

Mustikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Suotuisien sääolosuhteiden ja pölytyksen onnistumisen ansiosta eteläisen Suomen mustikkasato tulee todennäköisesti olemaan hyvä, muualla maassa tavanomainen tai jonkin verran tavanomaista parempi. Puolukasta odotetaan ennusteen mukaan hyvää satoa koko maahan, suomuurainsadosta taas keskinkertaista. Mustikan pölytys onnistui Luonnonvarakeskuksen (Luke) satoennusteen mukaisesti keskimääräistä paremmin eteläisessä Suomessa ja muualla Lue lisää…

Jyränkölässä opiskelijan näkökulmasta

Olen heinolalainen perheenäiti. Opiskelen Perhon liiketalousopistossa etäopintoina viestintää ja markkinointia. Tutustuin Jyränkölän setlementtiin ja vapaaehtoistyöhön alun perin, kun etsin opintoihini kuuluvan kurssin vapaaehtoistyö osuuteen sopivaa paikkaa. Sain vuoden 2023 lopulla mahdollisuuden tehdä kurssin sisältöön kuuluvat vapaaehtoistyön tunnit vapaaehtoistyön toimintakeskuksessa Tuttiksella. Sain tutustua siihen mitä vapaaehtoistyö sisältää ja olen mm. tehnyt Lue lisää…