Vierumäki-yhtiöt on päättänyt investoida merkittävästi tennis- ja padelhallin laajennukseen. Noin neljän miljoonan euron investoinnista 20 % tulee Opetus- ja kulttuuriministeriön tuesta, rakennustyöt alkavat kesäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2024. Nykyiset sisäkentät pysyvät käytössä syyskuun alkuun saakka ja laajennuksen valmistuttua hallissa on kahdeksan sisätenniskenttää sekä neljä padelkenttää.

Investointi tukee Vierumäen kasvavaa kilpailu- ja leiritoimintaa. Samalla hallin peruskorjaukset takaavat, että tilat pysyvät toimivina huippuolosuhteina kasvavalle pelaajamäärälle. Uusien tilojen myötä palvelutarjonta uudistuu myös kahvilatilojen, terassin, hierontapalveluiden ja urheilukaupan osalta. Tiloihin saadaan remontin myötä myös golfsimulaattori.

-Tämä on hieno askel eteenpäin. Neljä lisäkenttää ratkaisevat jo tähän mennessä syntyneet tietyt pullonkaulat kapasiteetin suhteen ja antavat aivan eri lähtökohdat uuden toiminnan kehittämiselle. Samalla kentille saadaan älyä Zenniz-järjestelmän avulla, mikä avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun dataa alkaa kertyä niin kilpailuista kuin leireiltä, kommentoi tiedotteessa Vierumäen tenniksen lajipäällikkö Petja Nykänen.

Investoinnin myötä Vierumäen asema Tennisliiton virallinen koulutus- ja kilpailukeskuksena tulee vahvistumaan, tuoden alueelle lisää tapahtumia ja elinvoimaa.

-Olemme innoissamme Vierumäen hallilaajennuksesta, mikä tarjoaa mahdollisuuden tennistoiminnan laajentamiselle Vierumäellä. Tulemme kasvattamaan kilpailu-, koulutus- ja leiritystoimintaa tulevien vuosien aikana. Tulemme myös hyödyntämään Vierumäen huippuosaamista valmentaja- ja seurakoulutuskokonaisuuksissamme, Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho toteaa.

-Olen valtavan ylpeä siitä, mitä olemme viimeisen parin vuoden aikana saaneet yhdessä Tennisliiton kanssa aikaan Vierumäellä. Sisäkenttien tuplaaminen antaa aivan uudet mahdollisuudet meille yhdessä liiton kanssa viedä kovassa nosteessa olevan tenniksen aivan maailman huipulle. Saamme myös yhden kentän lisää padelille, mikä on hieno asia, kommentoi hanketta Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielsson.

Havainnekuva: Arkkigraf Oy 

Jaa tämä: