Vapaaehtoistyö on korvaamaton voimavara

Vapaaehtoistyö on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä voimavaroista. Se antaa ihmisille mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja auttamiseen omilla taidoillaan ja kokemuksellaan. Kuten tämänkin lehden Kuukauden vieras -jutusta käy ilmi, vapaaehtoistyöllä on merkitystä niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin, ja sen vaikutukset voivat olla hyvin laajat. Vapaaehtoistyön muodot vaihtelevat laidasta laitaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi Lue lisää…

Käytä äänioikeuttasi

Eduskuntavaalit ovat ovella ja Suomen poliittinen ilmapiiri on vaaleille tuttuun tapaan jälleen kärjistymässä. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta on muistettava, että Suomen tulevaisuus rakennetaan yhdessä. Jokaisen äänioikeutetun kansalaisen on tärkeää käyttää äänioikeuttaan ja vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan. Paitsi vastuullinen tehtävä yksittäiselle äänestäjälle, vaalit ovat myös oiva mahdollisuus vaikuttaa oman alueen kehitykseen ja kansallisesti Lue lisää…

Vaalitaisto on alkanut

Eduskuntavaalit lähestyvät. Tästä vaalivuosien tapaan varmana merkkinä ovat eri puolueiden tekemät vaalilupaukset, joissa rahaa luvataan vähän kaikille. Samaan aikaan puhutaan talouden sopeuttamisesta, joka tulee olemaan yksi seuraavan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä. Vaikka osa puolueista onkin esittänyt muita suurempia sopeuttamistoimenpiteitä, ei juuri mistään ole kuulunut Valtionvarainministeriön viime vuoden lopulla esittämiä leikkauksia julkisiin Lue lisää…

Sote siirtyy hyvinvointialueille

Vuosikausia kiistelty ja valmisteltu soteuudistus tulee vihdoin ja viimein maaliin. Tammikuun ensimmäinen päivä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät kunnilta lähes koko maassa Helsinkiä lukuun ottamatta uusien hyvinvointialueiden vastuulle. Vaikka muutosta on valmisteltu hyvin ja pitkään, on ilmassa lukuisia haasteita vailla helppoja ratkaisuja, kuten esimerkiksi: Mistä hyvinvointialueet kaivavat toiminnastaan uupuvat Lue lisää…

Verokarhu paljasti saaliinsa

Verottaja julkisti tuttuun tapaan viime vuoden verotiedot. Verotietojen uutisoinnissa ja suhtautumisessa suuria summia tienanneisiin suomalaisiin on viime vuosien aikana tapahtunut paljon odotettuakin muutosta parempaan suuntaan. Aiemmin verotilastojen kärjessä paistatelleita kohtaan tunnettiin himpun verran enemmän kateutta. Miljoonia esimerkiksi yrityskaupoilla tienanneita pidettiin onnenonkijoina ja heidän tulojaan kauhisteltiin ylisuurina. Nyt huomio on kuitenkin Lue lisää…

Sopu hoitoalalle

Hoitajien liitot Super ja Tehy ja kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pääsivät lokakuun alussa vihdoin ja viimein sopuun hoitajien palkoista ja työehdoista. Nyt solmittu SOTE-sopimus takaa työrauhan 30.4.2025 saakka. Hoitajat saivat ansaitsemansa palkankorotukset, vaikka julkisuudessa onkin esitetty erilaisia arvioita siitä, tyytyivätkö hoitajaliitot lopulta alkuperäisiä tavoitteitaan liian mataliin korotuksiin. Spekulointi on turhaa, Lue lisää…

Kriisinsietokykyä koetellaan jälleen

Juuri kun viime talvena jo lähes ehdittiin huokaista helpotuksesta koronan suhteen, hyökkäsi Venäjä Ukrainaan. Vaikka täysimittainen sota jatkuu jo kahdeksatta kuukautta, ei se enää näy samalla tavalla otsikoissa täällä meillä tai muualla Euroopassa. Sen sijaan sota näkyy meidän jokaisen kukkarossa inflaation jyllätessä. Erityisen kovaa sodan aiheuttama hintojen nousu iskee sähköllä Lue lisää…

Mitähän sitä harrastaisi?

Heinolassa järjestetään syyskuun alkupuolella Hobby-harrastemessut muutaman vuoden tauon jälkeen. Sattuneesta syystä tuona aikana harrastustoiminta on ollut enemmän ja vähemmän jäissä. Vaikka esimerkiksi kansalaisopiston kurssit ja monet liikuntaryhmät erinäisissä yhdistyksissä pyörivät suht normaalisti jo viime keväänä, eivät monet ole vieläkään uskaltautuneet takaisin omien mieliharrastustensa pariin. Tämä on sääli, sillä harrastuksilla on Lue lisää…

Työvoimapula varjostaa kesän matkailua

Koronarajoitusten purku Suomessa ja maailmalla on saanut ihmiset liikkeelle ennennäkemättömän vilkkaasti. Ravintoloissa, lentokentillä ja hotellien vastaanotoissa kiemurtelee pitkät jonot, kun pari vuotta kotona ja mökillä viettäneet ihmiset ovat jälleen lähteneet liikkeelle. Matkustusintoa hillitsevät lähinnä kohonneet hinnat sekä työvoimapula. Edes Euroopassa käynnissä oleva sota ei vaikuttaisi rajoittavan reissun päälle lähtemistä. Kovan Lue lisää…

Mikä pandemia?

Kaksi vuotta kestänyt koronapandemia ei ole suinkaan vielä virallisesti ohi. Tauti on osassa Euroopan maista poistettu yleisvaarallisten tartuntatautien joukosta, mutta Suomessa päätös tästä tapahtunee aikaisintaan vasta syksyllä. Asiasta päättävät viranomaiset haluavat, ihan syystäkin, katsoa rauhassa mihin suuntaan tautitilanne kesän jälkeen kehittyy. Viruksen matkan varrelle kun on mahtunut yllätys jos toinenkin. Lue lisää…