Heinolan väestökehitys alueittain 2010-2024

Oheisesta kartasta voi tarkastella Heinolan väkiluvun kehitystä postinumeroalueittain. Ainoa väkilukua kasvattanut alue (5 henkilöä) on Vierumäen urheiluopiston alue (+ 3,9 %). Kartasta voi tarkastella väkiluvun kehitystä sekä absoluuttisina lukuina että prosentuaalisena muutoksena. Heinolan väkiluku kokonaisuutena on supistunut vuosina 2010–2024 yhteensä 2 458 henkilöllä. Suhteellisesti eniten väki on vähentynyt Heinolan pohjoisosissa Lue lisää

Heinolassa torjutaan vieraslajeja mobiilipelin avulla

Heinolassa voi tulevana kesänä ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 4000 euroa palkkioina. Heinolan joukkoistettu vieraslajitorjunta käynnistyy kesäkuun alussa 1.6. klo 10. Vieraslajit ovat kasveja ja eläimiä, jotka leviävät uusille alueille Lue lisää

Raskasta kesää -kampanja osallisti nuoria mukaan

Jyränkölän Setlementti toteutti keväällä kesätyörekrytointikampanjan yhdessä Jyränkölän Mediapajan ja Heinolan kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Kampanjan nimeksi valikoitui huomiota herättävä Raskaat huvit – kevyet kesätyöt. Kampanjassa yhdistyivät hoivatyön arki, musiikillinen ilmaisu ja nuorten oma kädenjälki. Tavoitteena oli paitsi löytää kesätyöntekijöitä, myös herättää nuorten kiinnostus hoiva-alaa kohtaan uudella, osallistavalla tavalla. Jyränkölän palveluliiketoimintajohtaja Sirkku Lue lisää

Valitus estää Kiinteistö Oy Heinolan Tietokeskuksen osakkeiden oston

Heinolan kaupunginvaltuusto päätti 23.3.2026 myöntää lainatakauksen Heinolan Tietokeskus Oy:lle, joka on kaupungin osin omistama kiinteistöyhtiö. Kaupunki omistaa yhtiöstä noin 65 prosenttia. Takaus koskee lainaa, jonka avulla on tarkoitus remontoida kiinteistö tulevaa kaupungin lakisääteistä palvelutuotantoa, kuten kirjaston toimintaa, varten. Päätöksellä pyritään mahdollistamaan perusparannus, jotta tilat saadaan kaupungin peruspalveluiden käyttöön. Päätöksestä on Lue lisää

Postikortteja Käkisalmesta – omenankukkien kaupungista

Käkisalmi-säätiön kustantama teos Postikortteja Käkisalmesta avaa näkymän Karjalan kannaksen keskeisen kaupungin historiaan ja elämään ainutlaatuisen kuvallisen aineiston kautta. Käkisalmi sijaitsee Vuoksen suulla Laatokan rannalla, ja sen historia heijastaa elämää idän ja lännen välissä. Postikorttikirjan ovat koonneet tutkijatohtori Merja Uotila Jyväskylän yliopistosta sekä Eeva-Liisa Poutanen ja Ulla Pihla-Kohopää Käkisalmi-säätiöstä. Teoksen on Lue lisää

Heinolassa valmistettu designvalaisin palkittiin

Ilkka Kauppisen Secto Designille suunnittelema Adilo-riippuvalaisin on palkittu Red Dot Design Award -palkinnolla. Koivuviilusta valmistettu valaisin yhdistää perisuomalaisen materiaalin uudenlaiseen rakenteeseen. Red Dot Design Award on yksi maailman tunnetuimmista muotoilualan tunnustuksista. Litteänä toimitettava ja käyttäjän käsissä kolmiulotteiseen muotoon avautuva Adilo-valaisin palkittiin kilpailun tuotemuotoilukategoriassa. Kilpailuun osallistuvat tuotteet toimitetaan kansainvälisen asiantuntijaraadin arvioitaviksi Lue lisää

Lahden seudun liikenteen vyöhykerajat poistuvat ja hinnoittelu uudistuu

Lahden seudun liikenteen ABCD-vyöhykejako jää 1.6.2026 alkaen historiaan ja nykyiset yli kahden vyöhykkeen matkat halpenevat.  Kesäkuun alusta alkaen jäljelle jää yksi matkustusalue, jolla matkan pituus ei enää vaikuta matkan hintaan. Uusi hinnoittelu noudattaa nykyisiä kahden vyöhykkeen hintoja eli Lahden ja muiden kuntien sisäisten matkojen hinta ei muutu. Pitkät matkat sen Lue lisää

Sirkus Finlandia juhlistaa 50-vuotisjuhlavuottaan

Suomen kansallissirkukseksi kutsuttu Sirkus Finlandia täyttää viisikymmentä vuotta. Juhlavuoden kiertue on  käynnistynyt Karjaalta 17.4.2026. Ensi-ilta-viikonlopun jälkeen sirkus kiertää tuttuun tyyliin ”Raaseporista Ivaloon”, ennen kuin juhlavuosi huipentuu kuukauden mittaiseen pysähdykseen Helsingissä syyskuun lopulla. Vuonna 1976 perustettu Sirkus Finlandia on alusta asti halunnut paitsi elävöittää kotimaista sirkuskulttuuria ja kohottaa sen arvostusta, myös Lue lisää

Artikkelikuva on otettu vastaavantyyppisistä iltamista Asikkalassa Souvolan nuorisoseurantalolla. Kuva: Johanna Lindstam. 

Heinolassa ohjelmalliset iltamat helatorstaina

Heinolassa päästään nauttimaan perinteikkäistä iltamista helatorstaina 14. toukokuuta, kun Lahden Harrastajateatteri tuo Ohjelmalliset iltamansa Hopearantaan. Tapahtuma alkaa kello 15 osoitteessa Vasikkasaarentie 54 A, ja luvassa on monipuolinen kattaus teatteria, tanssia, haitarimusiikkia ja yhteislauluja. Kyseessä ovat teatterin kulttuurihankkeen neljännet iltamat, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Siiri Kakko. Livemusiikista huolehtii Lue lisää

Risut ja haravointijätteet maksutta puutarhajätteiden vastaanottopisteille

Kevät on edennyt tänä vuonna hyvää vauhtia ja pihoja laitetaan kesäkuntoon jo täydellä teholla. Salpakierto muistuttaa puutarhajätteiden oikeaoppisesta käsittelystä ja hävittämisestä. Risut ja oksat kannattaa hakettaa ja käyttää katteena pensaiden ja istutusten juurilla. Hake toimii myös kompostorin seosaineena. Puutarhajätettä kannattaakin kompostoida kiinteistöllä ja näin saada niiden sisältämät arvokkaat ravinteet oman Lue lisää