Heinolan kesäteatteri viettää vuonna 2025 juhlavuottaan, kun täyteen tulee jo 25 vuotta. Kesäteatterin lavalla tullaan näkemään hillitön komedia Näytelmä joka menee pieleen (The Play that Goes Wrong), jonka ohjaa Pertti Sveholm. Sveholm saa ohjattavakseen nimivahvan ryhmän, josta löytyy sekä uusia kasvoja, että jo aiemmin Heinolassa nähtyjä suosikkinäyttelijöitä. Ensi kesänä Heinolassa nähdään Jari Pehkonen, Anu Sinisalo, Iikka Forss ja Taisto Oksanen, sekä ensimmäistä kertaa Heinolassa nähtävät Ville Keskilä, Pihla Pohjolainen ja Akseli Sveholm.

Ohjaaja Sveholm on erittäin tyytyväinen työryhmään.
– Joukko tuntuu erittäin hyvältä. Siinä on hyvässä suhteessa kokemusta ja tuttuja kasvoja, sekä uusia innokkaita ihmisiä. Hyvä miksaus eri ikäisistä näyttelijöistä, Sveholm iloitsee.

Esitys on palkittu ja ylistetty brittikomedia, joka on niittänyt mainetta ympäri maailmaa ja kerännyt täysiä katsomoita myös Suomessa. Ohjaajan penkille palaava Sveholm on ohjannut Heinolassa aiemmin vuonna 2018 (Kunnon komedia). Lavalla hänet on nähty Heinolan tuotannoissa Voi veljet (2016) sekä Ilmasta rahaa (2014).

Artikkelikuva: Lauri Rotko. Kuva Heinolan kesäteatterin vuoden 2015 esityksestä Ulkomaalainen. Kuvassa Iikka Forss ja Jari Pehkonen. 

Jaa tämä: