Ikäinstituutin Yhdessä Kotikulmilla -toiminta laajenee Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle. Palkittu toimintamalli lisää kotona asuvien ikääntyvien osallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä. Toiminta käynnistyy yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on käynnistää Kotikulmilla-ryhmiä ja Hyvän mielen kävelyitä alueen kunnissa sekä vakiinnuttaa toimintamalli osaksi iäkkäiden palveluja ja toimintaa. 

Yhdessä kotikulmilla -toiminta tuo mielekästä ja yhteisöllistä tekemistä iäkkäille, joiden elinpiiri on rajoittunut kotiympäristöön. Kodin tuntumaan tuotu toiminta mahdollistaa osallistumisen kaikille.

-Pidän yhteistyötä ja tätä toimintamallia erittäin tärkeänä ja esimerkillisenä. Hyvinvoinnin- ja terveyden edistäminen kuuluu kaikille toimijoille, myös kuntalaisille ja yhteisöille itselleen. Toimintamallien käynnistäminen ja levittäminen vaativat kuitenkin vahvaa yhteistyötä ja tukitoimia, kertoo tiedotteessa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kuntoutuksen tulosaluejohtaja Veli-Pekka Hakanen.

Kotikulmilla-ryhmiä toimii jo Heinolassa, Hollolassa, Iitissä ja Lahdessa yhteensä 15. Iitin kunnan senioriohjaaja Virpi Järvenpäällä on hyvät kokemukset toiminnasta:

-Kotikulmilla-kerhot ovat antaneet meillä Iitissä neljälle asuinalueelle säännöllistä kerhotoimintaa ympäri vuoden. Lisäksi uutena aloitamme Hyvän mielen kävelyt toukokuussa.

-Hyvinvointialueen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa Kotikulmilla-toiminnan kehittämisen ja levittämisen aiempaa monipuolisemmin, sanoo Ikäinstituutin toiminnanjohtaja Katja Borodulin.

Jaa tämä:
Kategoria: Paikallisuutiset