Heinolalainen kasvatustieteiden kandidaatti ja yhteisöpedagogi (YAMK) Ville Häyrinen, 40, on toimelias mies. Hän aloitti uudessa työssä syyskuun alussa tultuaan valituksi Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtajaksi.

Voidakseen ottaa uuden pestin vastaan hänelle myönnettiin virkavapaa Sinilähteen päiväkodin johtajan työstä. Esimiestyöstä toiseen hypänneen miehen tavoite on kirjattu uuteen työsopimukseen.

-Kahden vuoden päästä pidettäviin Pariisin olympialaisiin pitää saada mukaan useita ampumaurheilijoita. Jatko katsotaan sen jälkeen, miettii Häyrinen.

Joutsasta lähtöisin oleva Häyrinen on tuttu nimi ampumaurheilussa, sillä hän on toiminut liikkuvan maalin päävalmentajana oman toimen ohessa vuoden 2009 alusta lähtien. Ampumaurheilussa hän on ollut mukana 30 vuotta. Häyrinen on valittu kahdesti Ampumaurheiluliiton Vuoden valmentajaksi (2009 ja 2014).

-10-vuotiaana menin mukaan ampumakouluun Joutsassa. 16-vuotiaana aloin harjoittelemaan vakavasti. Menestystä miehelle tuli mukavasti, sillä meriitteihin kuuluu mm. miesten Suomen mestaruus ja kuudes sija poikien EM-kilpailuissa.

Häyrinen on myös kuulunut liikkuvan maalin maajoukkueeseen 2000–2005. Viimeisinä aktiivivuosinaan Häyrinen ajautui mukaan valmennustouhuihin Tampereella opiskellessaan.

-Aloin ohjaamaan muita ja siitä se lähti.

Miehen kasvattiseura on Luhangan Ampujat, jonka johtokuntaan hän kuuluu yhä. Hän on nykyisin myös asuinpaikkakuntansa Heinolan Ampujien johtokunnan jäsen. Eikö kahdessa seurassa toimiminen ole vaikeaa, kun on vielä liiton hommissa?

-Toimiessani seuroissa tunnen paremmin seurojen näkökulmat asioihin, Häyrinen vastaa.

Häyrinen on kuulunut myös liiton valmennuksen johtoryhmään useiden vuosien ajan, joten lajin toimintatavat ovat tuttuja. Lukuisissa kansainvälisissä arvokilpailuissa mukana olleena ei sormikaan mene suuhun heti helposti.

Vuosien aikana Häyrisen käsitys valmennusjohtajan tekemisestä on kertynyt edeltäjänsä alaisena. Valmennuksen johtajana hän kokee olevansa esimies, jolta voi kysyä apua. Aiempi liikkuvan maalin päävalmentajan rooli on nyt laajentunut käsittäen kaikki ampumalajit. Alaisena on viisi liiton päätoimista valmentajaa, joista neljä on ulkomaalaisia.

– Toki työtäni helpottaa, että tunnen entuudestaan maajoukkueissa toimivat hyvin.

Uudessa pestissä Häyrinen arvelee matkustusvuorokausien jopa vähenevän.

-Arvokisoissa toimin Suomen joukkueen johtajana, mutta kotimaassa matkapäivät voivat lisääntyä.

Häyrinen kehuu Heinolan keskeistä sijaintia. Kaikkialle on lyhyt matka. Kaukaisimmat leirit pidetään Turussa.

Vaikka Pariisi on nyt mielessä, niin samalla on suunnattava katse jo seuraaviin olympialaisiin, jotka ovat Los Angelesissa 2028.

-Meidän on saatava uusia huippuja ja levennettävä kärkeä. Vain pitkäjänteinen työ tuo tuloksia.

Psyyke edellä menestykseen

Ville Häyrisen oma laji on ollut hirvenjuoksu. Eräs kangasniemeläinen veteraani on sanonut sen olevan paras laji kaikista, koska siinä yhdistyy kaksi parasta lajia eli juoksu ja ammunta.

Ammunta poikkeaa monesta fyysisestä lajista siten, että psyykkisen puolen merkitys korostuu.

– Harjoituksissa monet tekevät hyviä tuloksia. Tosiasia on, että pääsemällä kisoissa treenitasolle tai hieman yli olet todella hyvissä asemissa, opastaa Häyrinen lajin saloihin. -Ammunta on yksi menestyksekkäimmistä olympialajeistamme eli psyykkisen puolen valmistautumisessa meillä olisi annettavaa muillekin lajeille.

-Olen pyrkinyt viemään eteenpäin fyysistä harjoittelua. Se auttaa jaksamaan valtavia toistomääriä.

Mitä opettaa, sitä tekee, pätee Häyriseen hyvin. Häyrinen harrastaa metsästystä, lukemista ja juoksemista. Ville Häyrinen vetää kerran viikossa Heinolan Iskun juoksuharjoituksia ja saa siinä samalla hyvää juoksuharjoitusta itselleen. Hän on M35-sarjan 1500 metrin juoksun vuoden 2021 Suomen mestari. Heinolassa vuodesta 2010 alkaen asuneen Häyrisen perheeseen kuuluu avovaimo ja kaksi lasta. Lapset ovat olleet innolla mukana liikuntaharrastuksissa. Veikko, 9, on jo kova tekijä ampumajuoksussa ja myös kestävyysjuoksussa.

Häyrinen muistuttaa Heinolan todellakin olevan liikuntakaupunki.

-Suhteutettuna kaupungin asukasmäärään täältä löytyy paljon tiloja ja mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja. Kaupunki on myös työnantajanani mahdollistanut mahtavasti oman kehitykseni valmennusuralla, Häyrinen kehuu.

Juttua tehtiin Heinolan jäähallin alakerran ammuntatiloissa, ja niistä löytyy oma kehun aihe.

-En tiedä missä muussa kaupungissa siivooja käy kerran viikossa sisäampumaradalla. Toki ampujat itsekin pyrkivät pitämään siisteydestä huolta, Häyrinen päättää.

Teksti ja kuva: Risto Kalermo 

Jaa tämä:
Kategoria: Urheilu / liikunta