Tasa-arvoon on vielä matkaa

Lahdessa juhlitaan elokuussa Päijät-Hämeen ainoaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-viikkoa. Vähemmistöjen aseman monissa asioissa parannuttua, moni on katsonut aiheelliseksi kyseenalaistaa koko Priden. Pride-tapahtumissa ja -liikkeessä on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin pelkästä ilottelusta ja hauskanpidosta. Tasa-arvoon on vielä matkaa, myös meillä Suomessa. Vaikka meillä ja länsimaissa yleisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Lue lisää…

Vahvasti intuitiolla

”Hyvä herra, pyydän, että ette sävellä runojani”, sanoi Uuno Kailas aikoinaan ja poistui paikalta. Onneksemme hänellä ei ole sananvaltaa tähän asiaan nyt, kun Vallu Lukka otti Kootut runot -teoksen, selaili, soitteli ja biisejä alkoi syntyä. Tekstit nousivat ja runot valikoituivat kymmeneksi kappaleeksi. – Kyseessä on rytinällä ja hanat auki tehty Lue lisää…

Punttisali tulee asiakkaan luo

Koronaepidemia on saanut monet yrittäjät kehittelemään uusia ideoita. Sami Muhonen laittoi pystyyn liikkuvan kuntosalin. Kun koronavirusepidemian rajoittamiseksi asetetut sulkutoimet viime keväänä iskivät kuntosaleihin, monien muiden liikunta-alan yrittäjien tavoin liikunta-alalla jo kymmenen vuotta työskennellyt Sami Muhonen oli uuden edessä. Kuntosaleille asetettiin kävijämäärärajoituksia ja niitä suljettiin. Personal trainerinä töitä tehneelle Muhoselle syntyi idea Lue lisää…

Siunattu hulluus

Vai liekö siunaus ollenkaan. Aloin epäillä harrastukseni järkevyyttä pakatessani 14 laatikkoa kirjoja. Tarvitsenko todella nämä kaikki. Aloin karsimaan. Sain reilut kaksi laatikollista sellaisia kirjoja, jotka voisin viedä töihin. Siellä on paljon porukkaa ja sinne ne uppoaisivat kuin huomaamatta. Sisareni sanoi, että mitä sä näitä säilyttelet, jotka olivat jo Pertunmaalla 60-luvun Lue lisää…

Häirikkömetso ei häiriköi ilkeyttään

Metso on luontokuvaajalle hankala kohde. Mustanpuhuva koiras, eli kansankielellä ukkometso on arka eläjä ja karttaa ihmistä. Yleensä sen havaitsee vasta kun ison linnun lentoonlähtö kahisuttaa aluskasvillisuutta ja puustoa. Ja silloin on jo myöhäistä alkaa sovittelemaan kohdetta kameran tähtäimeen. Naaraspuolinen metso, kansankielellä koppelo sitä vastoin luottaa hyvään suojaväriinsä ja sen saaminen Lue lisää…

Valituksista monenlaista harmia

Useimpien takana on entinen kaupungin työntekijä Matti Seppä. Heinolan kaupungin entinen tekninen johtaja ja geodeetti Matti Seppä on jatkanut sitkeästi erilaisten valitusten tehtailua. Parasta aikaakin kaupungin organisaatiossa on sisällä Sepän tekemiä oikaisuvaatimuksia tai kunnallisvalituksia useita kymmeniä. Niistä neljä ovat johtaneet uuteen päätökseen – osa hyväksymisistä johtui muotoseikoista tai kirjoitusvirheestä. -Kaupungin Lue lisää…

Messuosastot käyneet hyvin kaupaksi – varaa oma ilmoituspaikkasi nyt!

Heinolan Yrittäjien Yhdessä enemmän -yritysmessujen osastomyynti on edennyt hyvin. Osastoja on messupäällikkö Jari Niemen mukaan myyty sisälle 71 ja ulos 10.  Sisälle mahtuu enintään 90 ja ulos 15 osastoa. – Heinolaiset yritykset ovat jälleen ottaneet messut hyvin vastaan. Kutsumme mukaan myös sysmäläisiä, hartolalaisia, pertunmaalaisia ja vuolenkoskelaisia yrityksiä, toteaa Niemi. Erityisen Lue lisää…