Löydä sisäinen lapsesi

Nauru pidentää ikää on varmasti kaikille tuttu, ehkä jopa vähän kulunutkin fraasi. Mutta muistatko hetken, jolloin nauroit sydämesi kyllyydestä niin, että naurusta ei meinannut tulla loppua? Vaikka itselläni näitä hetkiä on onneksi vaikeinakin aikoina riittänyt, tuntui taannoinen pikavisiitti huvipuistossa vuosien Lue lisää…

Hyväntekeväisyystempaus Kämmenessä

Kämmen-elintarvikejakelu jakaa viikoittain elintarvikkeita vähävaraisille heinolalaisille. Joulun aikaan Kämmenessä on järjestetty jo kymmenen vuoden ajan hyväntekeväisyystempaus, jossa joulun alla jaetaan lahjoitettuja joululeivonnaisia sekä muita tuotteita. Tänä vuonna leivonnaisten ohella lahjoittajilta toivotaan mm. villasukkia, lapasia ja lahjakortteja esimerkiksi urheiluharrastuksiin ja elokuvateatteriin. Lue lisää…

Heinolaan uusi juhlatila

Kaivokadulle, aivan paikallisbussipysäkkien välittömään läheisyyteen, on avattu uusi juhlatila. Hotelli- ja ravintola Tukkijätkän pitämissä tiloissa mahtuu järjestämään juhlat jopa 70 henkilölle. Yrittäjä Pentti Pakarisen mukaan Heinolassa on ollut kysyntää juhlatiloista, joihin on mahdollista tuoda omat tarjottavat. Tarvittaessa ruokatarjoilut sujuvat kätevästi Lue lisää…

Arja Koriseva itsenäisyyspäivän juhlaan

Laulaja Arja Koriseva esiintyy Heinolan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa. Perinteistä Heinolan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään tänä vuonna 6.12. Heinolan lukiolla alkaen kello 14. Ennen tilaisuuden alkua on kahvitarjoilu alkaen kello 13. Juhlan ohjelma alkaa Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Varjon puheella, jonka jälkeen Lue lisää…

Kinttupoluista valtakaduiksi

Heinolan vanhimman kaupunginosan, Jyrängön, halki virtaa Muikkuoja, joka lähtee Vahravuoresta ja laskee Muikkuapajanlahteen. Sen molemmin puolin on eri-ikäistä omakotialuetta ja monimuotoinen luonto omassa tilassaan. Ojan ympäristö on Jyrängönhelmi, sanovat Saloset, joiden tontti rajoittuu ojaan. Marju-Riitta Salonen kertoo kantavansa joskus tuolin Lue lisää…

Kaupunki kehittää digipalveluita yhteistyössä LAB:in kanssa

Heinolan kaupungin tavoitteena on edistää opiskelija- ja oppilaitosyhteistyötä erilaisin keinoin. Syksyllä 2023 LAB-ammattikorkeakoulu sekä Heinolan kaupunki kehittävät yhdessä Heinolan kaupungin digitaalisia palveluita osana opiskelijoiden digikehittämisen opintojaksoa. Opiskelijaprojektin tarkoituksena on kartoittaa nykyisiä kaupungin tarjoamia digitaalisia palveluita sekä vertailla niitä saman kokoluokan Lue lisää…

Ladun varrelta ja polun päästä

Tervehdys! Heinolan Uutisista tehtiin minulle ehdotus, että kirjoittaisin Heinolan Ladun edustajana kolumnia lehteen, ja vahvana hetkenäni suostuin. Epäilin, että manailen kirjoituksen dead linen lähestyessä, ja näin myös kävi. Heinolan Latu on perustettu 25.2.1970. Helppo muistaa, kun oma syntymäpäiväni sattuu samalle Lue lisää…

Pikku-pirujen isä

Ismo Nuotio – metalli- ja kuvataiteilija, Pikku-pirujen isä Nimi viittaa tämän vuoden elokuussa Heinolan Harjupaviljongilla olleeseen näyttelyyn, jossa oli esillä Ismon kollaaseja. (Eikä suinkaan hänen kahteen poikaansa.) Heinolalainen Ismo Nuotio käyttää töissään erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Töiden erikoispiirteenä on käytettyjen Lue lisää…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.