Aikavälillä 10.6. – 20.8.2023 juhlitaan Vanha-Koskipään kartanossa, Taidesalonki Talviolla 40-vuotista kuvataiteen kesänäyttelyä. Taitelijat kesän näyttelyssä ovat Kuutti Lavonen, Marjatta Hanhijoki, Tiina Kivinen, Jaana Paulus, Samuli Heimonen, Tuuli Meriläinen, Joakim Sederholm, Kari Södö, Elina Ruohonen, Jenni Vakkilainen, Ulla Pohjola, Tuomas Korkalo ja Johanna Rotko. Näyttelyn kokonaisuus muodostuu maalauksista, grafiikasta, mediataiteesta, veistoksista ja installaatioista. Näyttelyn järjestäjänä toimii Hartolan kunta. Näyttelyn kuraattorina toimii Hartolan kunnan vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muurinen.
Vanha-Koskipään kartanon entinen päärakennus on toiminut Maila Talvio -salongin taidenäyttelyn näyttämönä vuodesta 1983. 1980-luvun alussa Maila Talvio -salongilla haluttiin tarjota kuvataiteen esittämispaikka erityisesti naistaitelijoille. Niinpä ensimmäinen Hartolan kulttuurilautakunnan järjestämä näyttely olikin nimeltään Naistaiteilijoita Hartolan Koskipäässä: Maila Talvio -salonki (5.6. – 15.8.1983).
Nykyään näyttelyyn voivat tulla kutsutuiksi kuvataiteen ammattilaiset ja konkareiden lisäksi Taidesalonki Talviolla halutaan tukea myös nuoria, uransa alkuvaiheessa olevia taitelijoita, tulevia mestareita. 40-vuotisjuhlanäyttelyssä nähdään useita Koskipään kartanolla vuosien varrella esittäytyneiden taitelijoiden teoksia ja perinteitä kunnioittaen taiteilijajoukkoon mahtuu myös uusia tuttavuuksia.