Mansikan alkuperämaa voidaan todentaa

Kotimaisina myytävät mansikat ovat yleensä suomalaista alkuperää, mutta joka vuosi herää myös epäilys myydäänkö ulkomaista marjaa kotimaisena? Sen lisäksi että tämä on kuluttajan harhauttamista vääristää se myös kilpailutilannetta tavalla, josta Suomalaiset viljelijät kärsivät. -Suomalaiset mansikanviljelijät ovat erittäin osaavia ja heille Lue lisää…

Näin tunnistat sinilevän

Kesän edetessä sinilevää voi esiintyä uimavesissä paikoitellen runsaastikin. Nimestään huolimatta kyse ei ole levästä, vaan yhteyttävistä bakteereista, joita kutsutaan syanobakteereiksi. Sinilevää sisältäviä vesiä on syytä varoa. Sinileväesiintymien tunnistamiseen löytyy pari helppoa konstia.  Tänä kesänä hellejaksot ovat edesauttaneet runsaiden sinileväkukintojen muodostumista. Lue lisää…

MOBO kannustaa suunnistuksen pariin

MOBO-suunnistus on Suomenlahden eteläpuolelta Virosta vuonna 2012 alkunsa saanut älypuhelinta apuna käyttäen tapahtuva suunnistuslaji. Lajissa käyttäjän älypuhelin toimii sekä karttana, kompassina että leimauslaitteena. Suunnistusrasteilla on joko QR-koodi tai NFC-tarra, jonka suunnistaja ’leimaa’ omalla älypuhelimellaan. Leimaustiedot siirtyvät MOBOn verkkosivustolle, josta kuka Lue lisää…

Vierumäen kylpylän rakennustyöt alkavat

Holiday Club Vierumäen kylpylähanke käynnistyy heinäkuussa. Tavoitteena on avata kylpylä asiakkaille vuoden 2024 loppupuolella.  Holiday Club on operoinut vuonna 2010 avattua Vierumäen hotellia vuodesta 2021 lähtien. Kiinteistössä on 190 hotellihuonetta, ravintolapalveluita, useita tapahtuma- ja kokoustiloja, keilahalli, day spa sekä R-kioski. Lue lisää…

Heinolassa rakennetaan valokuituverkkoa

MPY on aloittanut valokuituverkon rakentamistyöt Heinolassa sekä Lahdessa Venetsian alueella. Hankkeen ensivaiheessa rakentaminen on aloitettu Heinolassa Kirkonkylän alueella. Lisäksi rakentamispäätökset on tehty Heinolan keskustaajaman, Tommolan, Jyrängön sekä Sinilähteen alueille. Kaivuutyöt jatkuvat koko kesän, ja hanke valmistuu 2024. Lahden Venetsiassa on Lue lisää…

Tähtipölyä -näyttely kulttuuritoimistossa

Näyttelyn taiteilija Hennariina Sippus on asunut Heinolassa vuodesta 2004. Hänelle Heinolassa arvokkainta on kaunis luonto ja puhdas vesistö, sekä hyvät mahdollisuudet harrastaa eri asioita. Näyttelyn teokset ovat valmistuneet viimeisen vuoden aikana, jolloin Sippus on harrastanut myös keramiikkaa Jyränkölässä. Näyttelyssä onkin esillä myös Lue lisää…

Welcome to Paradise!

Näin aurinkoisesti toivotetaan tervetulleeksi Villa Rapakiveen. Ihana aurinkoinen aamu valaisee kukkulan päällä niemenkärjessä sijaitsevan ison huvilan ja sisältä korkealta avautuu upea näköala suoraan Villajärvelle ja Kannusjärvelle. Täydellistä suomalaiskansallista maisemaa ei voisi paremmin esitellä.  IT-alan ammattilaiset Sanna Edelman Domingues ja Eduardo Lue lisää…

Kroppa pakotti valintoihin

Mikko Hallikas keskittyy jatkossa oman yrityksen vetämiseen.  Heinolan yrittäjäyhdistystä 2,5 vuotta luotsannut Kahvila Siltasaaren yrittäjä Mikko Hallikas on karsinut kovalla kädellä luottamustoimiaan.  -Kroppa sanoi, että kiintiö on nyt täynnä. Oli pakko tehdä muutoksia. Työstään yrittäjä ei voi kuitenkaan jäädä pois, Lue lisää…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.