Joulukaupassa viitteitä ajasta ennen koronaa

Joulun suosikkituotteita ovat kirjojen ja joulumakeisten ohella mm. erilaiset sisustustuotteet. Joulukauppa käy lähes entiseen malliin. Kaupan liitosta ennakoitiin jo marraskuussa, että koronarajoitusten höllentyminen saa ihmiset liikkumaan viimevuotista enemmän, jolloin rajoitukset olivat vielä monin paikoin voimassa. Rokotuskattavuuden nousu ja lähes täysin poistuneet, joskin joulukuussa jälleen kiristyneet, rajoitukset ovat saaneet ihmiset liikkumaan Lue lisää…

Lahden museot säilyttäisi Kirkkopuiston entisenlaisena

Mikäli uudisrakentamiseen päädytään, kaavan odotetaan säilyttävän kulttuurihistorialliset arvot. Museoviraston Päijät-Hämeen vastuumuseona toimiva Lahden museot ei nielaise suoraan Heinolan seurakunnan aikeita iskeä matalaksi sekä seurakuntatalo että pikkupappila ja laittaa kaavoituksen jälkeen tontit myyntiin. Seurakunnan mielestä sillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tehdä mittavia korjauksia mittavasta uudisrakentamisesta puhumattakaan. Lahden museot katsoo Heinolan kaavoitustoimelle Lue lisää…

Onko spagaatti sinun unelmasi? Löydä monipuolinen harrastus sirkuksen parissa

Smile Country Sirkus on sirkuskoulu ja sirkusohjelmapalvelu, joka asettui Lahdesta Heinolaan vuonna 2018. Omat tilat löytyivät lyhyehkön kiertolaiselämän jälkeen Koulukadulta. – Heinolassa on hyvä olla eikä kilpailuakaan ole, joten sirkusalaa on täällä hyvä kehittää. Tietenkin viimeinen reilu vuosi koronaa, joka edelleen koettelee koko yhteiskuntaa, on vaikuttanut myös sirkuskouluun ja muihin Lue lisää…

Kokoontumisrajoituksiin tiukennuksia

Koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi asetetut rajoitukset Päijät-Hämeessä kiristyvät jälleen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen rajoittaa niin sanottuja korkeariskiä tapahtumia, joihin luetaan yhteislaulutilaisuuksien lisäksi sisätiloissa järjestettävät tilaisuudet, joissa katsojille ei ole osoittaa istumapaikkaa. Seisomakatsomoihin saa ottaa enintään 20 henkilöä, ja yli 20 osallistujan yhteislaulutilaisuuksiin saa ottaa enintään puolet muun lainsäädännön nojalla tilaan Lue lisää…

Sekajätteen joukkoon eksyy edelleen vaarallista jätettä

Salpakierto Oy toteutti Lahden lajitteluasema PILLERIllä vastikään sekajätelavojen koostumuksen tutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten paljon lajitteluasemalle tuodun sekajätteen joukossa on sinne kuulumatonta jätettä. Tutkimuksen tuloksena oli, että sekajäte sisältää keskimäärin 60 % siihen kuuluvaa jätettä. 40 % olisi siis voitu lajitella toisiin jätelajeihin. Sekajätteeseen ohjautuu edelleen sähkölaitteita, kuten akkuja, Lue lisää…

Jätemaksuihin muutoksia vuoden vaihteessa

Lahden seudun jätelautakunta on kokouksessaan torstaina 18.11. hyväksynyt Salpakierto Oy:n hallituksen esittämät maksujen tarkistukset vuodelle 2022. Uudet maksut tulevat voimaan 1.1.2022. Salpakierto Oy:n mukaan hinnantarkistukset johtuvat pääasiassa laitoskäsiteltävien jätteiden käsittelykustannusten noususta, polttoaineen hinnan noususta johtuvista kuljetuskustannusten indeksikorotuksista jätteenkuljetusurakoissa sekä yleisestä kustannusten noususta. Lisäksi Salpakierrossa varaudutaan jätelainsäädännön kiristyviin kierrätystavoitteisiin, jotka vaativat Lue lisää…

Luxusta Vierumäeltä Boutique F.irmasta

-Et voi olla tosissasi! Irma Thyni sai epäuskoisen vastaanoton idealleen avata juhlamekkoihin ja asusteisiin erikoistunut myymälä Vierumäelle isänsä entiseen autokorjaamoon. Pohjalla oli pukeutumisneuvojan koulutus, joten ei ihan ”hyppyä tuntemattomaan” tarvinnut tehdä. – Asiakas saa kokonaisvaltaista palvelua, koska olemme sopimuksen mukaan auki. Juhlapuvun hankkiminen saattaa olla kerran elämässä -hankinta, joten siihen Lue lisää…

Koti virran varrelta

Eila Aranko päätyi Muuttokummi-Marleenan houkuttelemana Heinolaan. Kaikki alkoi Espanjasta. Marleena Vento ja Eila Aranko tutustuivat toisiinsa lomalla yhteisen ystävänsä kautta. Vento oli tuolloin asunut Heinolassa puolisen vuotta. Alun perin Kuusankoskelta kotoisin oleva Aranko puolestaan suunnitteli muuttoa pois Vantaalta. Tarkoitus oli, että talvisin Aranko voisi viettää aikaa Espanjassa ja kesäisin asua Lue lisää…

Kylpylästä ja etätyöstä lisää vauhtia asuntorakentamiseen

Vierumäen alueen investointeihin käytetään jopa 100 miljoonaa euroa muutaman vuoden aikana. Vierumäen on vallannut muhkea investointibuumi. Asuntorakentaminen on kiihtynyt merkittävästi viimeisen parin vuoden aikana ja lisää vauhtia on luvassa. YIT on jo päättänyt käynnistää vielä päättymässä olevan vuoden lopulla 30 asunnon kerrostalon rakentamisen Eskonkujallle. YIT:n hankekehityspäällikön Kari Lahden mukaan kaikki Lue lisää…

Elämä täynnä osallistumista

  Helga Nurminen-Ekholm pulppuaa ideoita ja kirjoittaa päivittäin päiväkirjaa. Suurperheen mummi. Aloitetaan tärkeimmästä, eli siitä, että 85-vuotias Helga Nurminen-Ekholm on mummi. Lapsenlapsenlapsia on 14, lapsenlapsia 9 ja lapsia 4. Suurperheen yhteissumma, kun mukaan lasketaan kaikkien puolisot, on 34. Miten ihmeessä Helga-mummi muistaa kaikkien lastenlasten nimet? -Ihan helposti! Vaikka minulla ei Lue lisää…