Kuoveja Ravioskorvesta ja haukkoja Hartolasta

Kevät on luontoa tarkkaileville kiireistä aikaa. Valon lisääntyminen, ilmojen lämpeneminen ja maan paljastuminen lumen alta yhdessä muuttolintujen paluun kanssa takaa ainakin lintubongareille aikaisia herätyksiä. Muuttolintujen paluu ei ole ainoa luontokappaleiden parissa esiintyvä merkki kesän tulosta, myös nisäkkäät aktivoituvat ja kevättä on monen kaverin rinnassa. Luontokuvaukseen hurahtaneen eläkeläisenkin herätyskello piippaa näin Lue lisää…

Puhtaasti omilla tuotteilla

Dorrit-Tuotteet Oy löysi markkinaraon, joka on pysynyt. Puhtaus on sana, joka korostuu Dorrit-Tuotteet Oy:n toimitusjohtajan Pertti Matikaisen puheessa toistuvasti. Maankuulun kalanjalostajan tiukkoihin periaatteisiin kuuluu myös itse kehitetyt tuotteet, jotka erottautuvat tarpeeksi paljon massatuotteista. -Viimeksi kehittelin lakritsin ja loimulohen yhdistelmää, mutta siitä en vielä saanut toimivaa, naurahtaa Pertti Matikainen. Dorritin ykköstuote Lue lisää…

Toimialan monipuolisuus kiehtoo

Kiinteistötoimisto Kymenvirta Oy:n tuoreet myyntineuvottelijat Tiina Rantanen ja Joel Mettälä innostuivat toimialasta ennen kaikkea sen monipuolisuuden takia. -Isoissa kaupungeissa kiinteistöalalla saatetaan keskittyä vain joihinkin toimeksiantoihin, esimerkiksi osakekauppaan. Meillä mennään kohteissa ihana laidasta laitaan, sanoo Tiina Rantanen. Asiakaspalvelutyötä aikaisemmin suntiona ja autokorjaamoalalla reilusti yli 10 vuotta tehneen Tiina Rantasen siirtyminen kiinteistönvälitysalalle Lue lisää…

Kansalaisopisto vastaa yhteiskunnallisiin ja paikallisiin tarpeisiin

Heinolan kansalaisopisto on sivistänyt, liikuttanut ja yhdistänyt heinolalaisia jo lähes 90 vuoden ajan. Vaikka kansalaisopiston toiminnalle ominainen yhteisöllisyys on säilynyt läpi vuosikymmenten, on kansalaisopisto ja sen toiminta muuttunut ajan myötä. Esitimme 10 kysymystä Heinolan kansalaisopiston nykypäivästä ja tulevaisuuden näkymistä opiston rehtori Sirkka Suomelle ja apulaisrehtori Tiina Heiskaselle. Millaista toimintaa Heinolan Lue lisää…

Heikommassa asemassa olevat entistä heikommilla

Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat kiihdyttäneet inflaation korkeimmalle tasolleen vuosikymmeniin. Elintarvikkeiden, polttoaineiden ja monien muiden hyödykkeiden hinnat ovat nousseet entisestään. Erityisesti energian hinnan nousu heijastuu lähes kaikkiin hintoihin, kulkevathan kaikki hyödykkeet aineettomista suoratoistopalveluista ja internet-yhteyksistä aineellisiin hyödykkeisiin kotitalouksiin ja yrityksiin tavalla tai toisella sen voimalla. Hinnankorotuskirjeitä putoilee postilaatikoihin ja kilahtelee Lue lisää…

Prisman sijaintipaikka vaihtumassa

Osuuskauppa Hämeenmaan suunnitelmat Prisman rakentamiseksi Heinolaan etenevät. Osuuskauppa on allekirjoittanut Kopra Invest Oy:n kanssa kauppakirjat entisen Högforsin alueen vieressä sijaitsevasta maa-alueesta. Tähtiniementien varrella moottoritien eteläisen liittymän läheisyydessä olevalla alueella on aiemmin sijainnut mm. vuoden 2004 asuntomessujen pysäköintialue. – On hienoa, että alueelta löytyi uusi sopiva maa-alue, jolle Prisma on mahdollista Lue lisää…

Kesäteatterissa saa reagoida ja iloita katsomossakin

 – Olen niin onnellinen! huudahtaa Sari Siikander vastaukseksi kysymykseen miltä tuntuu tulla ohjaamaan kesäteatteria Heinolaan ensimmäistä kertaa. – Sain kaikki ne näyttelijät, jotka halusin. Heinolan kesäteatterilla on hyvä maine ammattilaisten keskuudessa. On hienot fasiliteetit harjoitella ja esittää ja meistä pidetään niin hyvää huolta! Sari viettää tiiviin alkukesän, yhden kuukauden, Heinolassa Lue lisää…

Kesä ilman vasaraa ja nauloja!

Yrittäjä Ville Pisto luotsasi Vuolenkosken Rantamestan pitkän remonttitunnelin läpi. Kolme vuotta sitten Ville Pisto köyrrytteli kaverinsa Kalle Kaijansinkon kyydissä Asikkalaan, jossa kaveruksilla oli yhteinen parin kuukauden mittainen työmaa. Vielä hetkeä aikaisemmin Pisto oli työskennellyt Yle-yhtiöiden palveluksessa. Pestit olivat määräaikaisia ja työmatkat pitkiä. Kuusivuotiaana vanhempiensa kanssa Vuolenkoskelle muuttaneen Piston mielessä oli Lue lisää…

Mikä pandemia?

Kaksi vuotta kestänyt koronapandemia ei ole suinkaan vielä virallisesti ohi. Tauti on osassa Euroopan maista poistettu yleisvaarallisten tartuntatautien joukosta, mutta Suomessa päätös tästä tapahtunee aikaisintaan vasta syksyllä. Asiasta päättävät viranomaiset haluavat, ihan syystäkin, katsoa rauhassa mihin suuntaan tautitilanne kesän jälkeen kehittyy. Viruksen matkan varrelle kun on mahtunut yllätys jos toinenkin. Lue lisää…

Yhdistysten ja järjestöjen rooli sote-uudistuksessa

Alueellinen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus eli sote-valmistelu etenee Päijät-Hämeessä vauhdilla. Valmistelun työryhmät kokoontuvat tiiviillä aikataululla työstäen hyvinvointialueen rakennetta, toimintaa ja yhdyspintoja. Päijät-Hämeessä hyvinvointialueelle on valittu aluehallitus, aluevaltuusto ja lautakunnat. Järjestöjen edustajat ovat mukana hyvinvointialueen valmistelun työryhmissä ja työpajoissa. Hyvinvointialueelle järjestöyhteistyön yhteistyöelimeksi valmistellaan järjestöneuvottelukuntaa. Lakisääteisinä vaikuttamiseliminä alueella tulee toimimaan Lue lisää…