Uiton huumaa

Sieltä se tulee. Kun tuuli käy yläjuoksulta, voimakas tuoreen pihkan tuoksu täyttää tienoon jo ennen kuin tukkilautat näkyvät. Vielä 1950-luvulla uitto on jokakeväinen tapahtuma, jota ihmiset kerääntyvät suurin joukoin rannoille ja silloille seuraamaan. Sen saapuminen on aina yhtä taianomaista. Uitto viestii metsän antamasta voimasta ja turvasta ja koko seudun elinvoimasta  Lue lisää…

Villin virran kutsu

Äitienpäivä. Aurinko paistaa. On kesä tuloillaan. Satu ja äiti pukevat kevätleningit. Heillä molemmilla on jännittynyt odottava olo. Satu on vasta kolmevuotias. Äiti on ottanut hänet mukaansa sillalle, jossa hän ennen Sadun syntymää odotti monena äitienpäivänä. Sadulla oli pieni kimppu kevätkesän ensimmäisiä sinivuokkoja kädessään. Tukkilautta ja hinaaja alkoivat lähestyä siltaa. Ne Lue lisää…

Etätöissä piilee pikkukaupungin mahdollisuus

Heinolan ja koko Suomen väki vanhenee kovaa vauhtia. Mutta vaikka eläkeläisten määrä kasvaa, yhä useampi nuori on vailla työtä. Missä viipyy se suuri työvoimapula? Meille vuosituhannen vaihteen tienoilla peruskoulua käyneille vannottiin, että suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, työpaikkoja tulee olemaan tarjolla enemmän kuin työnhakijoita. Sen kuin vain kävelette yrityksen pomon juttusille Lue lisää…

Ihminen tarvitsee toista ihmistä

Koronarajoitukset jatkuvat nyt toista vuotta. Välillä on saatu elää hieman vapaammin, välillä rajoitetummin. Tämänhetkiset rajoitukset ja sulkutila ovat rankimmasta päästä, joskin ainakin toistaiseksi pääsemme huomattavasti helpommalla moneen muuhun maahan verrattuna. Rokotusten pikkuhiljaa edistyessä on ilmassa jo uusia uhkia. Mitä jos rokotukset eivät tehoakaan uusiin koronavirusmuunnoksiin? Entä jos parin vuoden kuluttua Lue lisää…

Aloittamisen sietämätön vaikeus

Sohvan alta kurkistavat pölypunkit, purkkien pohjalle kuivuneet maalinjäämät. Pitäisi tarttua imuriin, ottaa maalipurkit kainaloon ja toimittaa asianmukaisesti hävitykseen. Pitäisi, ja niin on pitänyt jo jonkin aikaa. Miten sitä voikin olla niin vaikeaa aloittaa jotakin, joka ei loppujen lopuksi ole mikään kovin iso homma? Laiskuutta? Viitseliäisyyttä?  Sama pätee harrastusten kohdalla. Erityisesti Lue lisää…

Sote tulee – pitääkö olla huolissaan?

Heinola on vahvojen peruspalveluiden kaupunki. Näin haluan olevan myös tulevaisuudessa. Kun maailma ympärillä muuttuu, on seurattava aikaa ja huolehdittava kaupungin edunvalvonnasta. Se on sekä viranhaltijoiden että poliittisten päättäjien tehtävä.  • • • Nyt päättyvällä valtuustokaudella emme siirtäneet sosiaali- ja ter-veydenhuollon peruspalveluita Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle. Sote-uudistuksen toteutuessa siirrymme osaksi maakunnallista hyvinvointialuetta näillä Lue lisää…

Liikunta osana hyvinvointia

Heinola on julistautunut terveysliikuntakaupungiksi. Tavoitteena on vaikuttaa kaupunkilaisten hyvinvointiin edistämällä liikunnan harrastamista ja olosuhteita. Onnellisuus on usein merkki hyvinvoivasta ihmisestä. Liikunnan merkitys ihmisen terveydelle on todistettu kiistattomasti, mutta kuinka löytää se oikea itselle sopiva laji?  Liikunnan kautta tutustuu helposti samanhenkisiin ihmisiin. Keho tarvitsee liikuntaa pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä. Mikään projekti Lue lisää…