Villin virran kutsu

Äitienpäivä. Aurinko paistaa. On kesä tuloillaan. Satu ja äiti pukevat kevätleningit. Heillä molemmilla on jännittynyt odottava olo. Satu on vasta kolmevuotias. Äiti on ottanut hänet mukaansa sillalle, jossa hän ennen Sadun syntymää odotti monena äitienpäivänä. Sadulla oli pieni kimppu kevätkesän ensimmäisiä sinivuokkoja kädessään. Tukkilautta ja hinaaja alkoivat lähestyä siltaa. Ne Lue lisää

By admin9311, ago

Etätöissä piilee pikkukaupungin mahdollisuus

Heinolan ja koko Suomen väki vanhenee kovaa vauhtia. Mutta vaikka eläkeläisten määrä kasvaa, yhä useampi nuori on vailla työtä. Missä viipyy se suuri työvoimapula? Meille vuosituhannen vaihteen tienoilla peruskoulua käyneille vannottiin, että suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle, työpaikkoja tulee olemaan tarjolla enemmän kuin työnhakijoita. Sen kuin vain kävelette yrityksen pomon juttusille Lue lisää

Ihminen tarvitsee toista ihmistä

Koronarajoitukset jatkuvat nyt toista vuotta. Välillä on saatu elää hieman vapaammin, välillä rajoitetummin. Tämänhetkiset rajoitukset ja sulkutila ovat rankimmasta päästä, joskin ainakin toistaiseksi pääsemme huomattavasti helpommalla moneen muuhun maahan verrattuna. Rokotusten pikkuhiljaa edistyessä on ilmassa jo uusia uhkia. Mitä jos rokotukset eivät tehoakaan uusiin koronavirusmuunnoksiin? Entä jos parin vuoden kuluttua Lue lisää

Aloittamisen sietämätön vaikeus

Sohvan alta kurkistavat pölypunkit, purkkien pohjalle kuivuneet maalinjäämät. Pitäisi tarttua imuriin, ottaa maalipurkit kainaloon ja toimittaa asianmukaisesti hävitykseen. Pitäisi, ja niin on pitänyt jo jonkin aikaa. Miten sitä voikin olla niin vaikeaa aloittaa jotakin, joka ei loppujen lopuksi ole mikään kovin iso homma? Laiskuutta? Viitseliäisyyttä?  Sama pätee harrastusten kohdalla. Erityisesti Lue lisää

By admin9311, ago

Sote tulee – pitääkö olla huolissaan?

Heinola on vahvojen peruspalveluiden kaupunki. Näin haluan olevan myös tulevaisuudessa. Kun maailma ympärillä muuttuu, on seurattava aikaa ja huolehdittava kaupungin edunvalvonnasta. Se on sekä viranhaltijoiden että poliittisten päättäjien tehtävä.  • • • Nyt päättyvällä valtuustokaudella emme siirtäneet sosiaali- ja ter-veydenhuollon peruspalveluita Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle. Sote-uudistuksen toteutuessa siirrymme osaksi maakunnallista hyvinvointialuetta näillä Lue lisää

By admin9311, ago

Liikunta osana hyvinvointia

Heinola on julistautunut terveysliikuntakaupungiksi. Tavoitteena on vaikuttaa kaupunkilaisten hyvinvointiin edistämällä liikunnan harrastamista ja olosuhteita. Onnellisuus on usein merkki hyvinvoivasta ihmisestä. Liikunnan merkitys ihmisen terveydelle on todistettu kiistattomasti, mutta kuinka löytää se oikea itselle sopiva laji?  Liikunnan kautta tutustuu helposti samanhenkisiin ihmisiin. Keho tarvitsee liikuntaa pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä. Mikään projekti Lue lisää

By admin9311, ago