Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja ei pelkää haasteita

Ismo Hämäläinen on yksi niistä heinolalaisista urheiluvaikuttajista, jotka ajautuivat paikkakunnalle Suomen Urheiluopiston kautta. Teot puhuvat puolestaan vaikka moni ei miehen meriittejä tuntisi. Hämäläinen aloitti Hiihtoliiton toiminnanjohtajana 1.9.2019 pestissä, joka on ollut täysin erilainen kuin edeltäjillään. Urheilussa ja yhteiskunnassa on ollut käynnissä jatkuva muutos johtuen asioista, joista ei osattu kuvitella hänen Lue lisää…

Laura Uski on taitoluistelun ammattilainen

Heinolan jäähallin vuoroista käydään vuosittain neuvotteluja. Yhteen jäähalliin mahtuu vain rajattu määrä käyttäjiä. Yksi ahkerimmista käyttäjäryhmistä on taitoluistelijat. Heinolan Taitoluistelijoiden päävalmentajan Laura Uskin on joskus leikkisästi sanottu melkein asuvan jäähallilla. Aamutreenit, päivätreenit, iltatreenit. Vaikka porukat vaihtuu, niin Uski on paikalla. Nuori nainen on toiminut tehtävässään vuodesta 2015 lähtien. Innokkuus paistaa Lue lisää…

Jere Vasaraisen kasvu voittajaksi

Heinolalaista jalkapallojoukkue Union Plaania kohtasi onnenpotku erään nuoren miehen oivallusten kautta. Jere Vasarainen unelmoi nuorempana ammattilaisuudesta jalkapallon parissa. Ulvilasta kotoisin oleva Vasarainen pelasi parhaimmillaan kakkostasolla. Porilaisen FC Jazzin junioreissa pelannut nuori mies pääsi mukaan edustusjoukkueen treeneihin, mutta peliaikaa siihen aikaan maan kärkiseuroihin lukeutuvaan joukkueeseen ei tullut. Kakkostasolla Vasarainen on pelannut Lue lisää…

Timo Vuorimaa toteuttaa unelmiaan liikkuen ja liikuttaen

Heinolan kaupungin vuoden 2021 valmentajana palkittu Timo Vuorimaa koki valintansa iloiseksi yllätykseksi. Hänet tunnetaan yhtenä valtakunnan asiantuntevimmista valmentajista, mutta toiminta laajalla sektorilla ei ole aiemmin tuonut titteliä. Vuorimaa mielletään Heinolassa erityisesti Vierumäen miehenä. Työmatkat Heinolasta opistolle ja takaisin ovat sujahtaneet usein juosten tai hiihtäen. Sitä tekee mitä opettaa pätee häneen Lue lisää…

Maailman 5. paras frisbeegolfrata Heinolassa

Heinolan Kippasuolla sijaitseva DiscGolfpark Worldin Pro-rata valittiin maailman 5. parhaaksi radaksi. Samalla rata on Suomen paras. Valinta perustuu maailmanlaajuiseen UDisc-kirjausjärjestelmään, jonne käyttäjät merkkaavat tuloksiaan ja arvostelevat pelaamiaan ratojaan. Maailmassa on yli 13 000 rataa yli 80 maassa ja niiden kaikkien joukosta Heinolan Kippasuon Pro-rata on viidentenä. – Unelmat ovat tulleet Lue lisää…

Merkillinen urheiluvuosi 2021

Merkillinen urheiluvuosi 2021 Korona sääteli urheilijoiden kilpailu- ja harjoitustoimintaa vuoden 2021 aikana. Kilpailutapahtumat ilman yleisöä, rajoitukset harjoittelupaikoilla ja monien kilpailujen peruuntumiset jättivät jälkensä. Menestystäkin toki tuli. Heinolan Urheiluautoilijoiden Sami Pajari voitti ensimmäisenä suomalaisena rallin MM-sarjan junioriluokan eli JWRC-luokan maailmanmestaruuden. 20 vuoden ajan käydyn kilpailun voitti aikanaan Sebastian Loeb, joka sittemmin Lue lisää…

Jorma Kankaanpää – Rakkaudesta lajiin vuosikymmenestä toiseen

Pallon kanssa leikittelyä, kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, voltteja ja niskalenkkejä tehdään hien lentäessä. Menossa on harjoitukset Heinolan jäähallin painisalilla. Porukka nauttii, vaikka kroppa joutuu välillä koville. Heinolalaiselle Jorma Kankaanpäälle paini on elämäntapa. Sitä se on ollut jo pitkään. Kankaanpää vetää Heinolan Iskun painikouluja intoa puhkuen eikä mielessä ole käynyt lopettaminen. Nuorten vetäjänä Lue lisää…

Heinolan mäkikotkat tähtäävät huipulle

Nimet Kasperi Valto ja Tuomas Kinnunen kannattaa painaa mieleen. Heinolasta kotoisin olevat nuoret miehet ovat iästään huolimatta ehtineet harrastaa lajiaan jo pitkään. 15-vuotias Tuomas sai kipinän kolme -vuotiaana katsoessaan televisiosta MM-kisojen mäenlaskua. Vuotta myöhemmin hän oli mukana Lahden mäkikoulussa, ja siitä lähtien ovat mäet suurentuneet. Kasperin alku oli samankaltainen. Televisiosta Lue lisää…

Yhteistyössä on voimaa!

Tästä kaikki lähti liikkeelle. Kesäkuussa vuonna 2017 neljän salibandyseuran ja viiden kunnan alueella saatiin neuvoteltua kaudelle 2017-2018 yhteiset joukkueet Suomen Salibandyliiton sarjoihin D1- ja E1-ikäluokkiin. Yhteistyön työnimenä käytettiin tuolloin Itä-Häme Akatemiaa. Yhteistyöhön lähtivät mukaan Bandy Boys -88 Sysmästä, Hartolan NMKY, Pertunmaan Ponnistajat sekä Joutsassa ja Luhangassa toimiva Voimistelu-, urheilu- ja Lue lisää…

Motocrossin MX-liigan Heinolan osakilpailu kilpaillaan 28.-29.8.2021

Heinolan Moottorikerhon isännöimässä motocrossin kansallisessa MX-liigan osakilpailussa nähdään huikea määrä kuljettajia tulevana viikonloppuna. Kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun on ilmoittautunut lähes 380 kilpailijaa. Kotiradallaan nähdään Suomen huippuihin lukeutuva Sampo Rainio, joka palaa kilpailuihin loukkaantumisen jäljiltä. Heinolan keskustan tuntumassa, Komostentien motocrossradalla järjestetään MX-liigan kuudes osakilpailu. Legendaarinen, MM-osakilpailujakin nähnyt rata-alue täyttyy lauantaina lapsi- Lue lisää…